Herätyskristillisissä piireissä tunnettu ja arvostettu amerikkalainen saarnaaja, kirjailija ja profeetallisten visioiden näkijä, David Wilkerson,  kuoli  auto-onnettomuudessa 79 vuoden ikäisenä, 27.4.2011.

Tämä yllättävä tieto löytyi Patmos Lähetyssäätiön sivuilta.  Jostain syystä sain tietää asiasta vasta nyt, joka kuitenkin tapahtui jo pari viikkoa sitten. Kertoo korutonta kieltään miten vähän olen tekemisissä kristillisten piirien kanssa nykyään.

Patmoksen mukaan Wilkerson ajoi autoa vaimonsa kanssa ja tuntemattomasta syystä auto ajautui väärälle kaistalle suuren rekan eteen. Googlettamalla englanninkielisiltä sivuilta löytyy hieman enemmän detaljeja, kuten se, että rekka yritti väistää, mutta osui silti Wilkersonin auton etuosaan ja Wilkerson kuoli silmänräpäyksessä. Puoliso, Gwen Wilkerson, loukkaantui vakavasti ja on sairaalahoidossa. Hänen tilansa on kohtalainen ja ennuste hänen toipumisestaan on hyvä. Onnettomuus tapahtui Neches joen sillalla noin 100 mailia Dallasista.

Kuolinpäivänään Wilkerson kirjoitti blogiinsa ”When all means fail”, joka on myös suomennettu ”Kun kaikki keinot pettävät”. Kovin ovat tuttuja Wilkersonin jäähyväissanat minullekin, vaikka demonit tuskin hyökkäävät kimppuuni sillä perusteella, että kuuluisin ”kaikkien aikojen hurskaimpiin miehiin ja naisiin”, hah. Siitä huolimatta kyselen, missä on Jumala, onko omat ja toisten rukoukset yhtä tyhjän kanssa, kun eivät näytä toimivan, miksi aina epäonnistun, miksi aina tulee takkiin, mihin ryhdynkin.

”Millä mitalla te mittaatte, sillä teillekin mitataan”. Nurisen jopa siitä, että jos autan jotakuta, miksi siunauksen, menestyksen ja hyvän olon sijasta, minulle mitataan itkua ja solmuruoskaa. Taloudelliset uhraukseni varsinkaan, eivät ole mittaani kukkuroilleen täyttäneet. Ainakaan vielä..  jätetään takaportti auki.

Elämäntyö.. elämän tarkoitus.. mitä ne ovat?

”Jolla ei ole, otetaan pois sekin, mikä hänellä on”. Elämäntyö, elämän tarkoitus. Tuntuu, että niitä ei minulla ole.  Suurin epäonnistumiseni tähän mennessä oli ensimmäinen, virallisesi 26 vuotta kestänyt, avioliittoni hajoaminen. En tarkoita, että naimisiinmenoni olisi ollut epäonni, vaan se miten elin avioliitossani.

En elänyt ”taidollisesti heikomman astian kanssa”, kuten Sana kehottaa. Vaikka naiset voivat ulospäin vaikuttaa vahvoilta, sisäisesti he ovat hauraampia kuin miehet.  Joka ei osaa elää taidollisesti heidän kanssaan rikkoo kaiken. Ja minä elin kuin norsu posliinikaupassa. Narrin hattua saan siitä hyvästä kantaa lopun elämääni.

”Kärsi kärsi, kirkkaamman kruunun saat”. Jos jotain positiivista, niin ainakin joillekin onni seurasi onnettomuudesta ja  muutama ehkä tuli muuten vain hyvälle tuulelle. Suomalaiset tykkää, kun syntipukit kärsivät.

”Niin kuin päiväsi, niin olkoon voimasi”, mitä sekin sitten tarkoittaakaan.  Kaikki päiväni ei kuitenkaan ole yhtä masentavia. Siperia opettaa, eikä voivottelu auta yhtään. Mitä sitten, vaikka olen toimeton, tai makaan kuormastossa, tietämättä tarkalleen minne karavaani kulkee. Ainakin siltä tällä hetkellä tuntuu. Toivon valo kuitenkin kajastaa pilvien lomasta, eikä lopullisesta päämäärästä ole epäselvyyttä.

”Taivas on matkani määrä, tänne en tahdo mä jäärä”, laulelin joskus. Sama ääni on kellossa vieläkin. Tiedän yhä Lunastajani seisovan viimeisenä multien päällä. Minulla on diili Jumalan kanssa ja olen aina valmis lähtemään. Tosin en halua tulla haudatuksi multiin, vaikka tempausta ei tulisi minunkaan aikana. Toistaiseksi toivoa kuitenkin on..

Kysymyksiä riittää. Ei päässyt Wilkersonkaan tempaukseen, vaan Jumala näki hyväksi kotouttaa hänet vanhan kaavan mukaan. Mutta, miksi niin traagisesti onnettomuuden kautta?