Finnairin lentoemännät ja stuertit säilyttivät lepopäivänsä. Työtaistelu oli valitettavaa, mutta se kannatti. Hatunnosto SLSY:lle, Teillä oli munaa. Samaa ei voi sanoa kaikista ammattiliitoista. Punaliput eivät liehu, eikä soraääniä pahemmin kuulu, vaikka tahtia kiristetään koko ajan, palkoista vaaditaan luopumaan ja saavutettuja etuja heikennetään.

Puheet lamasta ja varojen puutteesta kyseenalaistuivat jälleen, koska ”valtiolla”, joksi lasken valtio-omisteiset yrityksetkin, näytti olleen taas varaa ja motiivia polttaa miljoonia tuuleen, sen sijaan että olisi ottanut Ojalan laskuopin käteensä ja tehnyt pieniä kannattavuuslaskelmia.

Finnairilla on parisen tuhatta lentoemäntää ja stuerttia. Jos Finnairin vaatimus heidän vapaapäivien leikkaamisesta olisi mennyt läpi – oliko se kolmen päivän vähennys kuukausittaisiin vapaa-aikoihin? – niin kauanko olisi kestänyt, että Finnair olisi säästänyt ne 25 miljoonaa, jotka sillä oli varaa heittää kaivoon 9 päivän lakon aikana?

Lentoemäntä ansaitsee Finnairilla  10 vuoden työskentelyn jälkeen 2700 euroa kuukaudessa. Työaika on 110 tuntia/kk eli tuntipalkaksi tulee 24.5 euroa. Kolmelle päivälle tasattuna se tekee noin 11 tuntia x  24.5 euroa = 270 euroa. Kuukauden säästöksi saadaan 2000 lentoemoa x 270 euroa = 540000 euroa. Toisin sanoen  2000 lentoemäntää ja stuerttia tienaa kuukaudessa yhteensä osapuilleen saman verran kuin on Finnairin toimitusjohtajan nimellispalkka vuodessa.

Vuodessa vapaapäivien lyhennyksestä saatavaksi potentiaaliseksi säästöksi saadaan pyöreästi 6.5 miljoonaa. Kun Finnairin taskuista löytyi poisheitettäväksi yhdeksässä päivässä 25 miljoonaa, niin saman summan säästäminen lentoemäntiä kurittamalla kestäisi lähes 4 vuotta.

Jos valtiolla on varaa polttaa viikossa vuosien säästöt, niin kysymys täytyy olla jostain muusta kuin kilpailukyvyn parantamisesta. Varsinkaan  työllisyyden parantamisellahan asialla ei ole mitään tekemistä. Samanlaista rahojen tuhlausta on nähty muidenkin lakkojen yhteydessä, esim. ahtaajien. Ilmeisesti ylimääräistä rahaa on niin paljon taskuissa, ettei pieni, eikä isompikaan, lakko haittaa.

Työntekijöiden vaatimukset ovat olleet mitättömiä siihen nähden kuinka käsittämättömiä summia yritykset ovat olleet valmiita uhraamaan turhiin lakkoihin.

Luulisi, että työntekijöiden tyytyväisyys ja hyvinvointi olisi se mitä yritys arvostaisi ja sitä kautta myös menestyisi. Mutta ei, tehokkuus ja voiton maksimointi on päivän trendi. Työntekijä voidaan aina vaihtaa. Uusia tulijoita on jonossa. Tyytyväisten työntekijöiden ja pitkien työsuhteiden aika lienee ohi. Siihen verrattuna työurien pidentämisaikeet tuntuvat absurdeilta.

Luonnollisestikin ensisijaisena tavoitteena on yritysten omistajien, sijoittajien ja johtajien tavoittelemat yhä suuremmat voitot. Johtajille maksetaan tähtitieteellisiä palkkoja ja korotukset ovat aina kymmeniä prosentteja, oli (muka) lama tai ei, mutta suorittavalle portaalle ei hevillä annettaisi pientäkään, nolla pilkku jotain, korotusta ja muinoin saavutetut edutkin halutaan ottaa pois. On varaa päästää asia menemään lakkoon.

Saavutetuista eduista kannattaa pitää kiinni ja halvalla ei saa hyvää

Muuten, kansanedustajamme antoivat meille oivan esimerkin siitä, että saavutetuista eduista kannattaa ehdottomasti pitää kiinni!  On helppoa niistää toisilta, kunhan vain omat edut säilyvät.

Kitsastelevien yritysten kannattaa pitää mielessään se, että duunareiden suhteen pätee sama periaate, jolla perustellaan johtajille maksettavia miljoona -palkkioita: Halvalla ei saa hyvää johtajaa. Ei myöskään hyvää työntekijää!

”Suosi suomalaista” ei taida enää olla muotia. Mielestäni erityisesti valtiovetoiseksi yhtiöksi Finnairin johto toimi moraalittomasti uhkaamalla siirtää toimintojaan suomalaisilta pois ”halvan työvoiman maihin” eli suomeksi kai lähinnä Aasiaan.

Johtohenkilöt tuskin ovat tietämättömiä, että noissa maissa työntekijöitä riistetään sumeilematta. He ovat usein lähes orjan asemassa ilman kunnollisia työehtosopimuksia ja palkka hädin tuskin riittää elämiseen. Luonnollisesti näiden maiden työläisille olisi lottovoitto päästä Suomalaiseen firmaan, joka maksama palkka tuntuu suurelta, kun he vertaavat sitä omassa maansa saamaansa.

Kuitenkin Suomi -firman maksama ”suuri palkka” aasialaisille on oleellisesti huonompi kuin mitä suomalainen työntekijä saa samasta työstä. Jos ulkomaalainen asuisi Suomessa, niin käteen ei pakollisten maksujen ja kalliiden elinkustannusten jälkeen jääne paljoakaan enempää kuin ”halvan työvoiman maan” rupupalkasta.

Epäilyttävästi Suomessa ”halvan työvoiman maan” vetovoima perustuu sosiaalitukiin, joka auttaa, mikäli palkka sellaisenaan ei riitä elämiseen. En ole maahanmuuttajia vastaan, mutta mielestäni on moraalitonta ja syö poliitikkojen uskottavuutta se, että valtion firmatkin, joiden pitäisi edustaa  Suomea ja  ajaa oman maan parasta työllistämistavoitteineen, antavat nykyään herkästi potkuja pitkäaikaisillekin työntekijöilleen ja ulkoistavat toimintojaan,  esim. siivousta.

Kummasti iso osa ulkoistettujen firmojen työntekijöistä näyttää  olevan ”halvan työvoiman maista” rekrytoituja maahanmuuttajia. Olisipa hauska tietää paljonko heille maksetaan palkkaa ja riittääkö se Suomessa elämiseen ilman sosiaalitukia?