En kovin usein lottoa, mutta eilen lottosin, koska jaossa oli jättipotti. Vaimoni pelasi yhden rivin ja minä neljä. Onnetar antoi kaksi oikein ja molemmat numerot vaimoni riviin. Minun riveissäni oli yhteensä 22 erilaista numeroa, joka on 56% kaikista numeroista. Eikä yhtään oikein! Yhden rivin arvoin arvontageneraattorilla, eikä siinäkään yhtään oikein! Varsinainen tuurihaukka tässä!

Muistuu mieleeni aika, kun muutin varsinaisesti elämäni ensimmäiseen vakinaiseen vuokra-asuntoon. Pian muuttoni jälkeen käytin silloisen seurakuntani pari iäkkäämpää siskoa kylässä. He rukoilivat puolestani ja muistan kuinka he kiittivät Jumalaa siitä, miten Hän oli minua siunannut niin kivalla asunnolla.

Siihen aikaan en vielä ollut ollut kovin kauan uskossa ja probleemani oli – kuten aina on ollut – ajatella ja järkeillä asioita liikaakin. Uskovaisen ei pitäisi järkeillä, vaan kävellä vettä pitkin uskoen, että Jumala kantaa, välittämättä ympärillä ujeltavasta tuulesta ja laineista.

Arpajaisiin osallistuminen – siunaukseksi vai ei?

Hieman hämillisenä ajattelin heidän rukoustaan, koska siitä jäi käsitys, että he luulivat minun omistavan asunnon. Miksei Pyhä Henki kertonut heille, hyvin hengellisille siskoille, että se on vain vuokra-asunto, enkä tuntenut itseäni hirveän siunatuksi vuokraa maksaessani pienestä palkastani.

Toisaalta, olihan siinä johdatusta, että ylipäätään löysin melko nopeasti hyvä asunnon uskovaisen työkaverini kautta. Hänen vaimonsa äiti omisti kyseisen kaksion ja vuokrakin oli kohtuullinen verrattuna paikkakunnan hintatasoon.

Siskojen ollessa kylässä minulla oli pöydällä levällään jonkun aikakausilehden kilpailukupongit. Olin mahdollisesti jo voittanut sievoisen summan, kunhan palautan kupongin 7 päivän kuluessa. Kun kerroin siskoille osallistuvani, niin toinen heistä sanoi äänensävyllä, joka painui lähtemättömästi mieleeni: ”Sillä ei ole siunausta!”.

Siis osallistumisellani arpapeliin ei olisi siunausta?  Vai sillä, jos sattuisin jotain voittamaan? Vai oliko ”siunaus” minulle ikään kuin kirous, etten kuunaan voittaisi?

Älkää korkeita mielitelkö, vaan tyytykää alhaisiin oloihin. (Room. 12:16)

Raamatussa sanotaan myös kuinka ”alaikäisiä” hengellisiä lapsia viskellään eksytyksen kavalissa juonissa ja ihmisten arpapeleissä. Ehkä juuri siksi sisko sanoi, ettei osallistumisellani ”ihmisten arpapeleihin” ole siunausta. Rikkauksien tavoittelu ja ”slummien miljonääreiksi” pyrkiminen ei yleensäkään kuulu kristillisyyden pyhiin ihanteisiin. Ainakaan sen opetuksen mukaan, mitä itse olen saanut. Vaatimattomuus kaunistaa.

Myös ns. menestysteologiaa vastustettiin monissa piireissä jyrkästi. Joidenkin mukaan oli suorastaan saatanasta tulkita Raamattua niin, että siellä luvattaisiin itsellekin maallista hyvää ”jos vain uskoo”. Jos Jumala katsoo hyväksi antaa mammonaa, niin ok, mutta sitä ei saisi itse tavoitella.

Tosielämässä harvemmille sitä kuitenkin kai ihan tavoittelematta annetaan, varsinkaan, jos vanhemmat ovat vähävaraisia, eikä heillä ole perintöjä jaettavaksi.

Helpompi on kamelin käydä neulan silmän läpi kuin rikkaan päästä Jumalan valtakuntaan. Kummasti ainakin seurakuntien ”neulansilmistä” rikkaat tuntuvat pääsevän köyhiä huokeammin läpi vanhemmistoihin ja johtajistoihin. Usein niiden jäsenet ovat maallisestikin menestyneitä.

Köyhänä eläminenkö autuaampaa?

Onko muka köyhänä eläminen ja ainainen tarjouksien etsiminen ruokakaupasta jotenkin autuaampaa jaa tavoiteltava olotila? ”Kyllä sitten taivaassa kerran osat vaihtuu: Ensimmäiset tulee viimeisiksi ja viimeiset ensimmäisiksi, rikkaista tulee köyhiä ja köyhistä rikkaita”.

Iäisyydessä ”rikkaus” kuitenkin tarkoittaa jotain muuta kuin talouselämää. Taivaassa ei ole, eikä tarvita maallista mammonaa sen paremmin kuin helvetissäkään. Raha on tätä aikaa varten.

Mielestäni menestymisessä ei olisi mitään pahaa. Vanhan Testamentin merkkihenkilöt olivat järjestään maallisestikin menestyneitä.

Toivoisin rikastumista omalle kohdalleni, lottovoittoa tai onnea muussa arpapelissä. Tai, että osaisin pelata osakkeilla tai keinotella valuutalla. Tai, että keksisin ”Facebookin”, tai jonkun muun menestyvän yrityksen, josta rahaa virtaisi helpolla.

En työtäkään pelkäisi. Jos viisautta ja taitoa suotaisiin yritystoimintaan, joka vaatii enemmän työtä kuin nettimiljonääriksi tuleminen.

Jonkin sortin lottovoitto, tulevaisuuden näkyä ja uskoa vaativaa lienee sekin, että jokin hassu idea netissä lyö läpi ja ihmiset alkavat maksaa siitä.

Perheitten rikkoutumista ei pitäisi tukea

Pahaa olisi sydämen  jäätyminen rikastuessa. Vai miten on tulkittava esim. superrikkaan Björn Wahlroosin tokaisu, että rikkinäisiä perheitä ei pitäisi tukea? Miksi ei?

Median mukaan Wahlroos on saanut valtavia maataloustukia tiluksilleen, miljoonistaan huolimatta. Minusta se on moraalitonta ja käsittämätöntä. Millä perusteella hänelle niitä ylipäätään maksetaan?!

Entä, jos Wahlroos tarkoittikin, että perheitten rikkoutumista ei pitäisi tukea? Siihen ei kai voisi sanoa muuta kuin aamen.