Pariisi, RiemukaariMinulta tuppaa jäämään jutut puolitiehen. Ettei taas niin kävisi, niin kuittaan Pariisi-aiheen pikaisesti pois. Louvre oli mielenkiintoinen paikka, jossa olisi viihtynyt pidempäänkin, mutta aika ei antanut myöten. Kuvia Louvresta ja yleensäkin Pariisin matkasta löytyy täältä.

Tiedä sitten kuinka kuvat latautuvat, nettiyhteys serveriltäni täältä Suomeen ei ole hääppöinen.

Louvren jälkeen oli vuorossa Eiffel – torni. Todennäköisesti ei toista kertaa tule Pariisin matkustettua, joten, vaikka täytyisi jonottaa kauankin, niin mieli teki käydä huipulla.

Torniin kiemurteli nonstoppina loputon jono, eikä ihme, sillä Wikipedian mukaan parhaimpina vuosina kävijöitä on ollut peräti 6 miljoonaa. Tornin portaiden sisäänkäynnille oli huomattavasti lyhyempi jono. Olisin halunnut nousta kävellen, mutta, koska muita ei moinen kiinnostanut, niin en sitten viitsinyt yksinkään lähteä kapuamaan.

Mielenkiintoinen detalji taas se, kun heti jälkeemme jonoon tuli kolme keski-ikäistä naista, jotka polottivat hepreaa. En malttanut olla olla briljailematta heprean ”taidollani” ja kysäisin hepreaksi: ”anteeksi, oletteko Israelista?”. Sieltähän he. Olivat tulleet kolmen päivän lomalle Pariisiin.

Noin tunnin jonotuksen jälkeen huomasin, kuinka joku nuorehko pariskunta koetti välttyä vaivasta etuilemalla röyhkeästi sivusta kapealle kaiteiden suojaamalle väylälle, kohdalla, jossa muut olivat jo jonottaneet vähintään sen tunnin. Ärsytti. Miksi he sattuivat juuri minun kohdalleni, vaikka jonossa oli satoja ihmisiä?

He kiilasivat kaiteiden väliin vierelleni, kärkkyen tilaisuutta sujahtaa eteeni, kaiketi toivoen, että antaisin heille tilaa vapaaehtoisesti. En halunnut ja pidin tappituntumaa edelläni olevaan lastenvaunupatteristoon, joka tukki koko väylän ja supisin pompulle, joka tuli perässäni, että älä jätä yhtään rakoa, ettei tuo pariskunta pääse väliimme.

Onneksi haukansilmäinen vartija huomasi röyhkimysten tempun ja tuli kaiteen luo puhuttelemaan heitä, eikä pariskunnan auttanut muu kuin kuin lähteä nolona tallustelemaan jonon hännille, joka kiemurteli kaukana perässä.

Noin puolentoista tunnin jonotuksen jälkeen pääsimme ostamaan liput ja nousimme hissillä toiseksi ylimmälle tasolle, jossa piti jonottaa lisää parikymmentä minuuttia päästäksemme huipulle. Syy jonotukseen se, että tasoille mahtuu kerralla vain tietty määrä ihmisiä.  Pian sinne kuitenkin päästiin. Huipulta avautuivat hienot näköalat ympäri Pariisia.

Aikamme niitä ihailtuamme ostimme pientä matkamuistokrääsää ja  lähdimme pois. Naapurit menivät suoraan hissillä alas, mutta minä jäin Pompun kanssa toiseksi ylimmälle tasolle etsimään postitoimistoa lähettääkseni äidilleni kortin. Saman tien kävimme kaikki tasot läpi, ylimmältä alimmalle,  eikä postitoimistoa löytynyt. Tulipahan Eiffel-torniin tutustuttua tarkkaan.

Loppujen lopuksi ”postitoimisto” löytyi monien kysymysten ja epämääräisten vastausten jälkeen Eiffelin juurelta. Eli automaatti, josta sai maksun suorittamalla postimerkkiä vastaavan tarran. Liimattuani sen kuoreen, tipautin kortin viereiseen laatikkoon.

Pariisissa kiertää nonstopina useampikin kiertoajelubussi, joiden hinnat vaihtelevat melko paljon. Bussit kiertävät tunnetuimpien turistikohteiden ympäri. Busseista saattoi jäädä niiden pysäkeillä pois ja jatkaa myöhemmin kierrosta ilman eri maksua seuraavan bussin tullessa paikalle.

Kävelimme pari kilometriä Louvreen johtavan Seinen sillan lähelle, josta lähti kenties halvin kiertoajelubussi.  Ostimme toimistosta liput ja kun bussi saapui nousimme avonaiseen yläkertaan, josta oli hyvä näkyvyys ja jonne kävi kuumana päivänä vilvoittava tuuli auton liikkuessa.

Louvressa ja Eiffel-tornissa oli käyty, joten jäimme pois bussista Riemukaarella, jossa vietimme pari tuntia. Ehkä vähän enemmänkin, koska missasimme yhden bussin ja piti odottaa seuraavaa. Riemukaarella ei oikeastaan ollut mitään ihmeellistä.

Emme viitsineet kavuta riemukaaren päälle, hintakin oli liian suolainen niin matalan rakennelman ”katolle” pääsemisestä. Kokonaisuutena kaupunkikierros oli todella mukava juttu.

Viimeistä edellisenä päivänä matkustimme metrolla Lafayette – nimiseen kuuluisaan korsteelliseen tavarataloon, josta voi ostaa ylellisyystuotteita, kuten Luis Vuittonin laukkuja, kainaloon suihkautettavaa Hugo Bossia tai Calvin Kleinia.

Pariisissa metrolla voi matkustaa halvalla pitkiäkin matkoja. Asemia löytyy pienempiä ja suurempia joka nurkalta. Tosin pienimmiltä pysäkeiltä ei saa ostettua lippuja. Vähän isommista löytyy automaatteja.

Löysimme automaateilla varustetun aseman ja pienen haparoinnin jälkeen kone sylkäisi ulos 4 lippua. Ne laitettiin metrolle johtavassa kulkuportissa olevaan koloon, jonka jälkeen portin puomilaite pyörähti pykälän, niin, että yksi ihminen pääsi siitä läpi metrolle. Pysähdyspaikkojen nimet reitillä oli merkitty metron ja asemien seinään, niin, että oli melko helppo seurata missä ollaan ja pitää jäädä pois.

Lafaetto oli upea paikka sisältä ja upeat oli hinnatkin. Sivuutin Vuittonit, Huugot ja Calvinit ja ostin Pompulle aitoa Phäriisiläistä parfyymia, nimeltään Lancome. Tosin en Lafayettosta, vaan viereisestä ”Anttilasta”, jossa myytiin samaa tavaraa halvemmalla.

Poislähtiessä yllätti resepsuunin perimä ”hotellivero”, euro per yö per henkilö, joten yhteensä lisämaksua tuli 8 euroa per pariskunta. EBookersilta tilatun matkan piti kyllä sisältää hotelli ym. verot, joten jompikumpi huijasi meiltä 8 euroa ylimääräistä.

Netti-informaatio kyseisestä hotellista mainosti: ”kannattaa tilata pikkubussi hotellilta lentokentälle. On halvempi kuin taksi”. Feikkiä, sillä maksoi meille tasan saman kuin taksi! Hotelli ilmeisesti otti osansa, sillä hotellille piti maksaa osa hinnasta lähtiessä ja loput bussikuskille perillä.

Pariisilaisella taksilla liikkuminen on yhtä kallista kuin Suomessa, ellei jopa enemmän, koska ne perivät lisämaksun, jos samaan taksiin lähtee enemmän kuin 3 matkustajaa. Hullua, mutta 4 hengen seurue pääsee Pariisissa halvemmalla, jos jakautuu kahteen eri taksiin!

Arvosteluni Pariisin matkasta on kolme tähteä, ei erityisen pahaa makua jäänyt, jos ei erityisen hyvääkään. Ei niin innostavaa, että toisen kerran Pariisiin lähtisin. Ainakaan omalla kustannuksellani. Perinteiset Pariisin nähtävyydet oli kuitenkin mukava kokemus, varsinkin Louvre ja Eiffel.
Kaupungin kiertoajelukin ihan ok ja edullinen. Siinä päivä vierähti mukavasti. Palvelu hotellissa ja hotellin ulkopuolella oli pääsääntöisesti  asiallista tai jopa hapannaamaisen ynseää.

Katukuvasta päätellen Pariisissa on enemmän ”maahanmuuttajaongelmaa” kuin Suomessa, jos se nyt on ranskalaisille ongelma. Äkkisilmäyksellä ei-ranskalaisia katukaupustelijoita, ruokapaikkojen pitäjiä ja putiikkien pitäjiä oli tosi paljon! Käytiin mm. syömässä thairuokaa thaipaikassa ja falafelit arabipaikassa.

Ratatouilleen ym. ranskalaiseen ruokaan emme ehtineet tutustua, paitsi ykkösosassa mainitsemiini yököttäviin lettuihin. Ranskalaista ruokaa ei edes juuri mainostettu missään hotellimme lähettyvillä. Ellei ranskalaiset perunat ole sellaisia. Kaikki n. 10-15 euron ruokailukokemukset, mitä söimme ja missä, ei ollut hääppöisiä. Thaimaalainen runsaasti maustettu ruoka on enemmän minun makuuni kuin ranskalaiset letut ym. turistialueiden kansainväliset pikaruoat.

Eräästä liikkeestä ostin 15 eurolla Eiffel-torni T-paidan, jossa luki ”Made in Bangladesh”. Kaupan myyjä oli kotoisin Nepalista. Sanoi tulevansa opiskelemaan Suomeen ensi vuonna. Hänellä on kuulema tuttuja Oulussa. Eräs ”ählämin” näköinen möi kadulla 3 eurolla ”maagisia paperinukkia”, joka tanssivat musiikin tahdissa.

Kun kuvasin niitä, aidan päällä istuva nuorempi ählämi tuijotti minua vihaisesti. Haksahdimme naapurin kanssa ostamaan, selvittääksemme  miten nukke toimii. Ohutta lankaa ei millään nähnyt paikanpäällä, sulautui se niin täydellisesti taustaan. Eipä ollut ensimmäinen kerta, kun minua on onnistuttu huijaamaan.

Kotona kytkin paperinukkeni langan teipillä bassokaiuttimeen ja tanssihan se siinäkin kummasti. Kuvasin sen videolle, mutta en saa Drupalissa omia videotani toimimaan, toistaiseksi. Youtubesta esimerkkejä löytyy. Täsmälleen sama nukke oli kyseessä kuin alla olevassa.

Nukkea siis hypyttää musiikin tahdissa lähes näkymätön lanka, joka on kiinnitetty radiossa olevaan heilutusmekanismiin. Iso bassokaiutin nykii myös lankaa, kunhan volyymia on tarpeeksi.