Kun asiantuntijat puhuivat Kreikasta, niin toisten mielestä Euroopan tilanne helpottuisi oleellisesti, jos Kreikka eroaisi Eurosta (lähde). Toisten mielestä seuraukset olisivat dramaattiset (lähde). Toisin sanoen, asiantuntijat eivät tiedä asiasta enempää kuin matti meikeläinen. Jos huomenna ei sada, niin on pouta.

Kun Kreikan pääministeri George Papandreou väläytti kansanäänestystä Eurosta, niin kaikki nousivat varpailleen, erityisesti sosialistit.

Nuorempana kuvittelin, että sosialistit edustaisivat sitä demokraattisinta siipeä puolueiden joukossa, mutta myöhemmin tulin ymmärtämään, että käsitykseni oli totaalisen väärä. Sosialistit edustavat ”työväen paratiisia” malliin entinen Neuvostoliitto. Tai Albania, Itä-Saksa. Entisiä paratiiseja on lukuisia. Nykyisiäkin taitaa olla muutamia vielä jäljellä.

Miksi sitten kansaa ei haluta päästää suoraan päättämään ns. suurissa kysymyksissä? Koska päättäjät ajattelevat, että kansa on tyhmää, eikä osaa valita oikein, jos saisi käyttää valtaa suoraan, Sveitsin mallin mukaan. EU:n liittymisestä järjestettiin Suomessa ”neuvoa antava kansanäänestys”, joka ei ollut kuitenkaan poliitikkoja sitova, vaan kuten nimikin sanoo vain ”neuvoa antava”.

EU:ta kannattavien riemuksi niukka enemmistö äänestäjistä, 57%, äänesti puolesta. Äänestysprosentti oli 74. Monien mielestä silloiset poliitikot liittivät Suomen Euroopan Unioniin perustuslain vastaisesti, joka olisi vaatinut 5/6 eduskunnan enemmistön. Tämän ei sitovan neuvoa-antaneen äänestystuloksen perusteella silloinen eduskuntasihteeri Seppo Tiitinen selitti, ettei 5/6 enemmistö ole tarpeen ja niin Suomen EU-jäsenyys hyväksyttiin 2/3 enemmistöllä, monien mielestä laittomasti, perustuslakia mielivaltailtaisesti tulkiten.

Mitä tapahtuisi, jos Suomessa otettaisiin käyttöön ”Sveitsin malli” ja kansa päättäisi suoraan äänestämällä  kaikista tärkeistä kysymyksistä? Äänestäisikö kansa väärin? Mitkä olisivat tärkeitä kysymyksiä?

Median mukaan niitä olisi mm. tulisiko sallia vai kieltää homojen vaatimukset, hasiksen poltto, eutanasia, työperätön maahanmuutto, kristinuskon opetus kouluissa, ruotsinkielen opetus.

Suomestahan on jo tehty Sodoma ja Gomorra ilman kansanäänestyksiäkin. Oikeasti se voi olla pieni joukko, joka edellä olevista kysymyksistä äänekkäästi vöyhkää. Mielestäni riski kannattaisi ottaa ja antaa kansan suoraan päättää asioista.