Lentokone, joka tuo minut Samuilta takaisin Bangkokiin, on siisti ja hiljainen. Kone on lähes täysi, vaikka netissä istumapaikkaa varatessani se näytti vielä tyhjältä. Lento kestää vain noin tunnin. Lentoemännät tarjoilevat kanarullia, mehua ja kahvia.

Laskeuduttaessa Bangkokiin sieppaan englanninkielisestä kuulutuksesta tiedon, että matkatavarat löytyvät kaistalta yksi. Kävelen koneesta putkea myöten lentoaseman sisälle. Tällä kertaa yritän olla eksymättä ja seuraan huolella ”Baggage Claim” -opaskylttejä.

Ensimmäinen kyltti ilmoittaa, että matkaa on 600 metriä. Onpa kaukana. Matkatavaroiden kuljettimet löytyvät kuitenkin helposti ja erotan jo kaukaa numeron yksi. Sen alla olevassa taulussa lukee Samui ja lentoni tunnus. Ymmärsin siis oikein englanninkielisen kuulutuksen.

Saatuani reppuni menen exit – ovesta ulos. Pom on minua vastassa. Hän on laitattanut värikkäät ja pitkät tekokynnet sormiinsa sekä varpaisiinsa.

Nuudeleita kadulla

Matkalla Pomin asunnolle poikkeamme erääseen katukeittiöön syömään. Olen tainnut mainita aiemminkin, että syön mielelläni ”kansan katukeittiöissä”. Vaikka puitteet ovat vaatimattomat, niin ruoan maku ei häpeä yhtään hienoimmille ravintoloille. Hinta kuitenkin on vain murto-osa mitä ravintoloissa.

Pom tilaa minulle jotain nuudelisörsseliä, jonka nimeä en muista, mutta se ei ole Pad thaita. Tässä keittiössä annokset ovat valtavan suuria, isoissa kupeissa. Pom tilaa yhteensä neljä erilaista ruokalajia.

Ruokaa on liikaakin ja syön itseni ähkyksi. Koko hoito kahdelle maksaa yhteensä vain 90 bahtia. Parisen euroa. Varsinkin viimeiset pari päivää Samuilla olivat aika kauheita, mutta nyt en tunne itseäni yksinäiseksi.

Ajattelen seuraavaksi lähteä etsimään Mondo -kirjan mainostamaa Jatujak -basaaria, joka on auki vain lauantaisin ja sunnuntaisin. Nyt on viimeinen tilaisuus nähdä se ennen Suomeen paluuta. Basaarin pitäisi löytyä helposti, kun ajaa ensin Skytrainilla pääteasemalle ja sieltä kävelee.