Sattumalta löysin tämän blogi-kirjoituksen, jonka kirjoittajan, Julien, kanssa tunsin ajattelevani samoin. Julie on keski-ikäinen nainen, joka on hiljattain liittynyt Facebookiin. Hänen mielestä Facebook on tämän hetken mielenkiintoisinpia juttuja, mutta, jota hän kuitenkaan ymmärrä täysin.

Juliella on 40  ”ystävää”. Hän laittaa ystävä -sanan sitaatteihin. Hänen mielestä 40 ystävää Facebookissa on vähän. Julien tyttärellä on yli 1000 ystävää. Tunteeko tytär ne kaikki? Kuulema tuntee.

Minulla on tätä kirjoittaessa 46 ystävää. Se on vähän, kun vertaan kuinka monta kaveria ”kavereillani” on, pääsääntöisesti satoja. Tyttärelläni on yli 600 ystävää, joita hän ei tunne kaikkia. Minä en tunne kuin murto-osan niistä 46:sta kaveristani.

Joillakin on tuhansia, kuten Johanna Tukiaisella yli 4000! Muuten, Tukiainen oli kutsustani kaverilistallani jonkun aikaa, kunnes otti nimensä pois tai jostain muusta syystä vain katosi kaverilistaltani. Se on mielenkiintoista sen vuoksi, että monet hänen ”kavereistaan” kirjoittavat hänelle pelkkää p..kaa. Minen puolestani koskaan ole kirjoittanut ainoatakaan herjaa hänestä.

Muutamat Julien FB-ystävistä ovat hänen nykyisiä ystäviään ja  naapureitaan, muutamat sukulaisia ja entisiä koulukavereita. Osa minunkin kavereistani on sukulainen, osa tosielämästä tuttu, mutta entisiä koulukavereita tai naapureita ei ole yhtään. Loput ovat tuntemattomia.

Julien 40 ystävästä vain kourallinen on kommunikoinut hänen kanssaan. Enemmistö hänen listallaan ei ole jättänyt hänelle minkäänlaista viestiä, eivätkä myöskään vastanneet hänen viesteihinsä. Julie tuntee itsensä vanhemmaksi kuin onkaan ja ihmettelee, onko Facebookissa minkäänlaista käyttäytymissäännöstöä?

Sama tilanne rahikaisella. Live-tutut ovat ystäviä tai tuttavia muutenkin. Suurin osa tuntemattomista ”vain on” listalla, eikä mitään henkilökohtaista harrasteta. Syytä lienee itsessänikin. Olen aika passiivinen Facebookin käyttäjä. Olin lähes vuoden poiskin, käymättä välillä lainkaan. Sinä aikana muutamat olivat kadonneet listaltani, mutta suurin osa vanhoista ”tutuista” tuntemattomista löytyi sieltä edelleen.

Minun pitäisi varmaan tehdä enemmän aloitteita. Toisaalta, kun joskus olen lähettänyt ihan asiallisen yksityisviestin, niin joku on vastannut kerran tai pari, jotkut ovat kadonneet listaltani. Sellainen ”käytös” jotenkin osuu, jos toisella on satoja kamuja, joita tuskin tuntee henkilökohtaisesti kaikkia ja heistä juuri minä olen se dick, joka joutaa mennä – siksi, koska erehdyin lähettää yksityisen viestin, ihan asiallisen siis.

Jotkut tykkäävät harrastaa ”pokettamista”. Joitakin ”tönäyksiä” on tullut minullekin, mutta ne ovat suurelle joukolle samalla kertaa. Minen osaa sellaista kovinkaan henkilökohtaisena ottaa ja siksi en yleensä niihin reagoi. En oikein tiedä pitäisikö kuitenkin. Ehkä en itsekään osaa käyttäytyä Facebookissa.

Lopuksi kiinnostava tutkimus siitä, mistä maista minun on ollut vaikeinta saada uusia kavereita listalleni, kun olen huvikseni laitellut tuntemattomille kaveripyyntöjä. Kolme maata nousee ylitse muiden: Suomi, Israel ja Japani. Mitähän siitä voisi päätellä? Israelissahan olen vuoden asunutkin ja he eivät kelpuuta minua Facebook kaverikseen, nyyhkis. Näytänkö psykopaatilta, vai mikä yhteinen nimittäjä mahtanee olla noiden maiden asukkailla ja naamataulullani? Kaiketihan vain naama kutsuttavalle näkyy naamakirjan kaveripyynnöissä ja siitä sitten on pääteltävä millainen persoona on kyseessä, mikäli ei tunne entuudestaan.