Kristillisyydessä minua on ehkä eniten askarruttanut ristiriitaiselta kuulostava opetus armosta. Julistajat sanovat, että ”tule sellaisenaan”, ota Jeesus uskon kautta vastaan, niin saat armosta ilman tekoja kaikki syntisi anteeksi ja iankaikkisen elämän. Kuulostaako liian hyvältä? Siltä vaikuttaa, koskapa pelkkä armo ei kuitenkaan näyttäisi riittävän. Koska ”armo ei ole halpa”,  pitää myös ”tehdä parannus ja luopua synnistä”. Jos tulee sellaisenaan, eikä ymmärrä edellä mainittua tekemistä, niin sanotaan, että on ”luulouskossa” tai ”valheveli”. Uskova tietenkin ymmärtää, että pitäisi tehdä parannus, mutta samalla sen, ettei pysty siihen, jos tavoitteeksi otetaan ”parannus kaikesta synnistä”. Siitä aiheutuu epävarmuutta ”uskonvarmuuteen”.

Alkuvaiheessa uskoontulleen, luuloteltuun tai aitoon, omatunto on usein tullut araksi ja hän alkaa heti ahdistuneena ”kilvoitella” syntiä vastaan ja yrittää elää synnitöntä elämää, huomaten pian, ettei siitä tule mitään ja ahdistuu entistä enemmän. Hengenriemusta ei ole tietoakaan, vaikka kuinka uskoisi sydämessään, että Jeesus on Jumala, neitseestä syntyntyt ja kuolleista ylösnoussut ja synnit anteeksi antanut. Ongelmaksi nousee myös se, mitkä asiat tai teot ovat syntiä ja mitkä ei, kun rima näyttää olevan joka uskovaisella eri korkeudella.

Saarnamiehet lisäävät kuormaa tyrmäten yritykset tehdä parannusta, ”omavahurskauden pystyttämisenä\” ja ”armosta pois horjahtamisena”. He sanovat: ”älä yritä itse muuttua, anna Jeesuksen tehdä muuttaa”. Uskova rukoilee: Okei Jeesus, tee se, muuta minut! Jeesus ei kuitenkaan näytä kiirehtivän, eikä mikään tunnu muuttuvan vaan synti kiusaa ja painaa päälle samalla tavalla kuin ennenkin. Soppaan työntää lusikkansa julistajat, jotka sanovat, ettei synnittömästi pysty elämäänkään. Jotkut saavat hieman helpotusta ahdistukseensa jakamalla itsensä ikään kuin kahdeksi persoonaksi ”vanhaan aatuun” ja ”uuteen luomukseen” ja laittavat aatun piikkiin kaikki tekemänsä synnit ja pahat asiat. Toiset väsyvät kilvoitteluun ja ”antavat palaa”, jolloin esiin astuu julistajia tai silmille hyppää raamatunlauseita, jotka sanovat, että tahallaan syntiä tekevä joutuu helvettiin.

Ristiriita pähkinänkuoressa: Armo pitäisi saada ”rahatta ja hinnatta”, uskon kautta ilman tekoja, sellaisenaan, mutta samaan aikaan pitäisi kuitenkin tekemällä tehdäkin jotain, kuten parannus synnistä. Erityisesti ”tietoisesti ja tahallaan” ei saa syntiä tehdä, mitä se käytännössä liekään, koskapa harvemmin sitä tietämättä tehtäneen. Ilman syntiä ei kuitenkaan pysty elämään ja sanotaan olevan ”valheessa eläjä”, jos muuta väittää. Synnittömästi elämisen yrittäminen, eli koettaa tehdä parannusta, on sekin omavanhurskaudensyntiä, ”farisealaisuutta”, joka suistaa pois armosta.

Julistetaan myös ”uskonvarmuudesta”, mutta uhkia satelee joka taholta niin paljon, ettei voi olla varma mistään. Portti on ahdas ja taivaaseen vievä tie kaita ja vain kapenee loppua kohti. Jalka on aina vaarassa lipsahtaa koleikkoisella ja liukkaalla polulla, joka on lisäksi täynnä eksytyksiä ja ansoja. Vihtahousun väijyy joka mutkan takana valmiina turmioon hänet saattamaan. Aivan viime metreilläkin voi taivaan ovi kolahtaa maan matoselta kiinni. Raamatunpaikkoja löytyy tueksi kaikkeen.

Mielenkiintoisia ovat ei-uskovaistenkin ”kannustukset”. Jos uskova yrittää elää hurskasta elämää, niin häntä haukutaan tekopyhäksi ja sanotaan vihaisesti: ”Luulee olevansa muita parempi”. Jos uskovainen ei yritä elää hurskasta elämää, niin silloinkin häntä haukutaan tekopyhäksi ja sanotaan vihaisesti: ”Luulee saavansa tehdä mitä tahansa”.

Ettei tällainen pohtiminenkin ole lusiferista?