Kävelen verkkaisesti pitkin Chaweng biitsin rantaa, kohti sen toista päätä. Hiekka on  hienoa  ja tuntuu mukavalle varpaissa. Normaalit fiilikset.. yksinäisin lomani ikinä. Melankoliaani lisää jostain ravintolasta kantautuva englanninkielinen laulu, jonka sanat kertovat yksinäisyydestä.

Mondon matkaopaskirjan mukaan: ”Chawengin ranta täytyy nähdä, mutta siellä täytyy tulla myös nähdyksi”.

Olen jo monta kertaa huomannut, ettei kirjan juttuja pidä ottaa tosissaan. Chawengin biitsillä ei ole mitään erikoista näkemistä. Sen paremmin kuin itsessänikään tulla nähdyksi.

Ranta on kohtalaisen hyvä, hiekka valkoista ja hienoa, mutta ihmiset ovat ihan tavallisia. Enimmäkseen nuorehkoja, mutta myös keski-ikäisiä ja varttuneempiakin palloilee siellä täällä. Mikään ihmeellinen ”erikoisten ihmisten näyttelytarha” tämä ei ole, kuten Mondon kirja antaa ymmärtää. Mikä tahansa biitsi voisi olla samanlainen.

Sitkeä myyjä rannalla

Pysähdyn erään ravintolan kohdalle, joka mainostaa ilmaisia rantatuoleja asiakkaille. Tilaan Pad thain”, josta pidän kovasti ja syön sen aina puikoilla. Pad thai on nuudeli-, muna-, kana-, itusörsseli ja kanan tilalle voi valita vaikka kalaa.

Ravintolassa hinta on kymmenkertainen katukeittiön vastaavaan, tosin kauniimmin aseteltu ja koristeltu. Katukeittiöissä ruoka vain lätkäistään lautaselle. Maussa ei ole mitään eroa.

Syötyäni valitsen rantatuolin ja kaivan läppärini esiin. Vapaita wifi yhteyksiä on yllätyksekseni useita, mutta kenttä kaikissa heikko. Ohitseni kulkee  rantamyyjiä. Yksi vilauttaa kimaltavaa isoa norsuseinävaatetta. Se on minusta kaunis. Pidän kimalteista.

En ole kiinnostunut ostamisesta, mutta erehdyn sanomaan ääneen, että se on ”kaunis” ja myyjä innostuu. Vaate on kuulema käsin tehty. Se tosiaan näyttää isotöiseltä. Kaivan thai -fraasikirjan esiin ja näytän, että vain katson, mutta en halua ostaa.

Myyjä ei luovuta. Hän osaa vain muutamia englannin sanoja. Alkaa puhua minulle vetoavasti ””kaksi lasta”, ”ruokaa, ruokaa””. Aina he tekevät saman tempun – miekkonen tarkoittaa: osta edes säälistä.

Sitkeys palkittiin

Elefanttikoriste on sen näköinen, ettei se ihan ilmainenkaan voi olla, mutta en viitsi tarjota mitään, koska en halua ostaa sitä raahattavakseni. Kun mies lopulta pudottaa ensipyynnistään 2000 bahtia, mikä on kova alennus, annan periksi ja ostan hintaan 1500 bahtia eli noin 30 euroa.

Mies kiittää, kättelee, kumartaa ja tekee ”wain””. Tulipahan ainakin joku onnelliseksi. Minä puolestani sain ison seinävaatteen raahattavakseni. Onhan se kaunis kylläkin.

Aiemmin päivällä pääkadun eräällä kujalla oli taidekauppa, josta olisin saanut  ison aidon öljyvärimaalauksen samaan hintaan ja samaa kokoluokkaakin kuin raanun. Tauluun oli kuvattu merimaisema, josta todella pidin, mutta en halunnut kantaa 1300 cm pitkää taulurullaa mukanani.

Ja mille seinälle olisin sen laittanut Suomessa? Ei ole enää taloakaan. Pitää myös yrittää säästää, olen tuhlannut täällä jo aika paljon, ei ole varaa päästää visaa tappiin. Vielä muutama päivä on jäljellä Bangkokissakin, ei ihan halpoja päiviä nekään. Jos vaikka lähden Pomin kanssa vielä jonnekin.

Suuri Buddha ja perhospuisto

Eilen ajelin toisen kerran saaren ympäri ja kävin katsomassa isoa Buddhaa. Jättimäinen, ainakin 20 metriä korkea, kullan värinen patsas istuu lootusasennossa lähellä merta.

Sen juurelle nousee portaat ja portaita reunustaa molemmin puolin auringonvalossa kimaltelevat koristeelliset lohikäärmeet. Portaista tulee mieleen atsteekkien pyramidit, vaikka tämä ei olekaan  pyramidi.

Jotenkin omituista, että ihmiset palvovat täällä patsaita kuin Vanhan Testamentin kertomuksissa.  Palvonnasta ei ole heille mitään hyötyä, mutta sitä se pimeys teettää. Kiipeän lohikäärmeportaat ylös ja napsin muutamia valokuvia.

Buddhan jälkeen halusin nähdä perhospuiston, joka on karttaan merkitty Samuin nähtävyydeksi. Maastosta puisto löytyy kuitenkin vain tuurilla. Niin huonosti opastus on järjestetty.

Löysin perhospuiston lopulta, kun aikani kyselin ja kiertelin alueella, jossa päin sen piti olla. Sinne on thaimaalaisittain melko kallis sisäänpääsymaksu, 200 bahtia. Ilmeisesti hinta sisältää ”neekerilisän”.

Pom kertoi, että joihinkin vastaaviin paikkoihin paikalliset pääsevät ilmaiseksi tai korkeintaan parinkympin bahtin (50 senttiä) maksulla, kun taas ulkomaalaiset joutuvat maksamaan huomattavasti enemmän.

Olihan siellä paljon perhosia, mutta ne lentelivät koko ajan ja niistä oli vaikeaa ottaa kuvia. Iltakin alkoi hämärtää.