Alkaa tulla tavaksi. Toivottavasti se on sivuvaikutuksia, eikä kabatsitakselin tehon hävikkiä. Viime yö oli pahin pitkään aikaan. Jäyti selkää ja niskaa koko ajan. Panadol ja Burana eivät auttaneet, pikemminkin päinvastoin: aiheutti keuhkojen, vatsan, kylkien ja selän seudun herkistymisen entisestään.

Särkylääkkeitä ei voi määrättömästi syödä, joten aika kärsimystä oli viime yö. Oletan kuitenkin nukkuneeni ainakin pari tuntia. Vaihtelin nukkumapaikkaa kovemmalle ja pehmeämmälle patjalle. Joskus pehmeä oli parempi, joskus kova.

Noin 4:n aikaan aamuyöstä otin kuuman suihkun niskaan ja selkään, niin kuuman kuin pystyin. Olin suihkun alla pitkään. Se tuntui hyvälle ja kivutkin hävisivät, kun kuuma vesi osui kipeisiin kohtiin. Se ei oikeastaan yllättänyt, koska saunassa tapahtui sama ilmiö. Vain kerran olen käynyt saunassa, koska puusaunan lämmitys on niin hankalaa, silloin, kun tehot ovat moottorista pois.

Tänään päivällä voimattomuus jatkui, mutta yritin kuitenkin vähän siivoilla. Klo 16 kieppeillä kivistys alkoi. Otin 1g Panadolia ja menin saman tien kuumaan suihkuun. Kivistys helpotti.