Jo viikko ilman vettä. Vaikka kokee, eipä hylkää Herra, sanoi Saarijärven Paavo vaimolleen, joka oli menettää toivonsa jo ensimmäisenä katovuotena. Kun on mukavuuksiin tottunut, niin veden loppuminen kaivosta aiheuttaa hieman samoja reaktioita kuin Saarijärven Paavon perheessä. On kaksi vaihtoehtoa. Voi vaipua epätoivoon ja valittaa, josta ei ole mitään hyötyä. Tai yrittää tehdä asian eteen sen minkä voi.

Ollut tosi paha vuosi. Syöpä jäytänyt, keväällä satoi taukoamatta, tie hirvittävässä kunnossa, kesällä tukahduttava helle, täällä ei sadetta käytännössä juuri ollenkaan. Pitkä kuivuus aiheutti sen, että kaivosta loppui vesi!

Luonnonlähteen paikalle huono rengaskaivo

Ennen kaivon tilalla oli kivillä vuorattu luonnonlähde. Siitä ei tiettävästi vesi loppunut koskaan. Isäni kuitenkin päätti rakentaa lähteen paikalle rengaskaivon huonokuntoisista vanhoista renkaista, jotka sai ilmaiseksi naapurilta. Renkaat ovat sisämitaltaan liian pieniä, vain 75cm. Lisäksi kallio tuli heti vastaan ja kaivoon mahtui vain neljä rengasta.

Kaivo toimi sen ajan kun isä sitä tarvitsi. Heti isäni kuoleman jälkeen (kuoli eturauhassyöpään) kaivo kuivui ja taloon jäänyt äitini joutui vaikeuksiin. Veljeni liitti talon paikallisen vesiosuuskuntaan. Sen jälkeen kaivokin on ollut täynnä vettä.

Kun minä myöhemmin muutin vaimoni kanssa tyhjäksi jääneeseen taloon, irtisanoin osuuskunnan liittymän. En ajatellut, että jonakin päivänä kaivo voi tyhjentyä taas. Toisaalta uuden kaivon tekeminen on ollut mielessä koko ajan. Oli vettä tai ei, vanha on niin huonossa kunnossa, ettei sen varaan voi elämäänsä laskea.

Ongelmana pesuvesi

Juomaveden saanti ei ole ongelma, mutta veden järjestäminen vessan huuhteluun, astioiden ja pyykinpesuun ja oman hygienian hoitoon on. Oman hygienian suhteen ratkaisuna on käydä lasten nurkissa, kuntosalilla tai uimahallissa suihkussa. Kaikkiin on pitkä matka.

On yritettävä itse pärjätä kotona hakemalla jostain pesuvettä saaveihin. Sosiaalitoimi on höpöttänyt vaimolle ”avusta”, mutta miten he voisivat auttaa? Siten he voisivat, että lainaisivat meille vähintään 1m3 vesisäiliön, jonne toimittaisivat vettä. Pelkkää säiliön lainauskin auttaisi. Saavien vesi hupenee turhan nopeasti.

Toistaiseksi kaivon pesijöitä on ilmoittautunut ”auttamaan”  400€ hintaan! Kova on veloitus renkaiden sisäpintojen harjaamisesta, jonka osaan tehdä itse ja olen tehnytkin tarvittaessa. Pesuvedelläkö he ajattelevat täyttävänsä kaivon? En tarvitse kaivon pesua, vaan vettä.

Vettä on myös tarjouduttu tuomaan kovalla kuutiohinnalla. Ei kiitos sitäkään. Saan kyllä vettä ilmaiseksikin hakemalla saaveihin vaikka luonnon lähteestä. Vähän vaivaa joudun näkemään, mutta ei se minulle niin vierasta ole. Jos sattuu vähän satamaan, niin saan myös rännistä sadevettä tynnyriin.

Vaihtoehdot vähissä

Minulla oli neljä vaihtoehtoa ratkaista kaivo-ongelma.

  1. Odotan sateita, jotta pohjaveden pinta nousisi riittävästi.
  2. Liityn paikalliseen vesiosuuskuntaan.
  3. Teetän porakaivon.
  4. Teetän uuden rengaskaivon.

Ensimmäinen vaihtoehto ei käy. Sateita voi joutua odottamaan liian kauan. Talvikin arveluttaa. Ja kaivo on huono. Toinenkaan vaihtoehto ei houkuta. Osuuskunnasta oli vaikea erota, vaikka liittymä oli äitini nimissä. En ole kysynyt, mutta nyt uuden liittymän hinta voi olla kalliimpi, useita tuhansia. Myös aika paljon kaivamista, työtä ja lisäkustannuksia vaatii saada osuuskunnan vesi mittareineen ja muine vermeineen sisälle.

Kolmatta vaihtoehtoa kysyin porakaivoyrittäjältä. Hän ei pääse ainakaan kuukauteen tulemaan, on niin paljon töitä. Porakaivoon liittyy myös suuri riski. Hinta voi olla mitä tahansa, halvimmillaankin todennäköisesti kallein ratkaisu.

Joten uusi rengaskaivo jää jäljelle. Olen jo sopinut kaivajan kanssa asiasta. Hän tulee, kun kiireiltään ehtii, mutta aikaisemmin kuin porakaivomies lupaili. Myös veljeni tulee jelppimään kaivon teossa. Veljeni on viime aikoina auttanut paljon muutenkin, mm. puiden teossa teki suuren työn, josta olen kiitollinen. Luultavasti rangat olisivat jääneet itseltäni vielä seuraavaksikin talveksi ulos.

Uutta kaivoa odotellessa sinnitellään vaimon kanssa. Ostamme valmisruokia ja käytämme kertakäyttöastioita, niin ei tarvitse ainakaan tiskien kanssa paljon lotrata.