Ennen vanhaan tuli kirjoiteltua aktiivisesti mielipiteitä lehtien yleisönosastoihin, useimmat omalla nimelläni. Ne olivat pääasiassa kristillis-uskonnollisia kannanottoja elämän eri aloilta.

Enää en samalla tavalla jaksa innostua kuin nuorempana, enkä välttämättä edes kirjoittaisi kaikesta samalla tavalla. Mielikin muuttunut joissakin asioissa. Vaikka kirjoitukseni tuolloin olivat usein melko lailla mustavalkoisia, niin silti niitä julkaistiin yllättävän monta ja osa meni läpi jopa sellaisenaan ilman toimituksen stilisointia, joten ilmeisesti ne toimittajien mielestä olivat julkaisukelpoisia.

Yllättävää kymmenissä julkaistuissa kirjoituksissani oli se, että vaikka ne oli usein melkoisen kärjekkäitä, niin negatiivista palautetta en saanut, paitsi vähäistä negatiiviseksi tulkittavaa vasta-argumentointia yleisönosastoissa, mutta muuten palaute oli positiivista ja sain jopa muutamia kannustavia puhelinsoittoja ihan tuntemattomilta.

Lehtiin kirjoittelemisen jälkeen aloitin ”foorumielämän”, jo ennen internetin aikakautta yksityisten ylläpitämissä ns. ”purkeissa”. Internetin tultua purkit katosivat ja siirryin kirjoittelemaan nettiin, lähinnä kristillisiksi profiloituville foorumeille. Merkillisin muutos yleisöosastokirjoittamiseen verrattuna oli se, että suututin kristillispainotteisilla kirjoituksillani – samantapaisilla jutuilla ja tyylillä, kuin olin kirjoitellut lehtiin – tosi monet, erityisesti uskovaisiksi ilmoittautuneet, kanssakirjoittelijat. Tietysti moderoinnin väljyys ja palautteen antamisen nopeus ja helppous voi olla yksi syy negatiivisuuteen, verrattuna lehtien yleisönosastoihin.

Muutamia vuosia foorumeilla roikuttuani asetin itselleni aikarajan, jonka ylitettyäni en enää foorumielämää eläisi. Toisin kuitenkin kävi ja ohitin asettamani deadlinen reilusti. Viimemmäksi perustin vieläpä oman, tietylle formaatille pohjautuvan ssl- kryptatun ja ei-julkisen foorumin. Se oli toiminnassa kolme ja puoli vuotta muutamine uskollisine jäsenineen, joista kymmenen pysyi mukana loppuun asti foorumin perustamisesta lähtien. Vasta viime vuoden lopulla minulle tuli voimakas fiilis, että nyt vihdoin, 10 vuoden foorumielämän jälkeen, oli tullut päättämisen aika ja on aika alkaa tehdä jotain muuta. Mieluummin vaikka tavoitella oikeaa sosiaalista elämää. Niin lopetin foorumini 1.1.2009 ja ne kymmenen jäsentä katosivat saman tien foorumin mukana.    

On tutkittu sitäkin ja todettu, että virtuaalielämä aiheuttaa masennusta, jota puolestaan oikea sosiaalinen elämä ehkäisee. Aloin huomata itsessäni piirteitä, joiden pohjalta melkein allekirjoittaisin tutkimuksen väitteet paikkansapitäviksi.

Ynetissa julkaistun Dannonin haastattelun mukaan noin kymmenen prosenttia netin käyttäjistä on alttiita voimakkaalle riippuvuudelle joka voi johtaa ahdistukseen ja vakavaan masennukseen. Alttiimpia addiktoitumaan ovat Dannonin mukaan teini-ikäiset, sekä yli viisikymppiset naiset ja miehet, joiden jälkikasvu on jo lähtenyt kotoa. Oireita voivat olla mm. unettomuus, eristyneisyys perheestä ja ystävistä.

Silti tämän blogini lisäksi satunnaisesti netin mielipidepalstoillekin tekee vielä joskus mieli kirjoittaa. Laitanpa tähän muistoksi mielipiteeni, jonka kirjoitin äsken Iltalehden keskustelupalstalle kommentiksi ketjuun pitääkö netin uhkapelejä rajoittaa

The winner takes it all. Ja hävinneet maksaa. Näinhän se on joka sektorilla. Mitä nimenomaisesti pokeriin tulee, niin siinähän joku voi voittaa tuurilla, vaikka ei ymmärtäisi pelistä mitään. Joten se on tuuripeli. Kuitenkin osaavat pelaajat säännönmukaisesti kynivät vähemmän osaavat ja jotkut jopa elättävät pokerilla itsensä. Joten se on myös taitopeli. Uhkapelikin se on silloin, mikäli pelaaja ottaa suuria riskejä.

Mutta onko merkitystä minkä tyyppinen peli on? Täsmälleen samalla tavalla pörssisijoittaminen on tuuri-, taito- tai uhkapeli, eikä sitä kai olla rajoittamassa. Jotkut jopa ottavat suuria lainoja sijoittaakseen osakkeisiin. Jotkut voittavat ja jotkut häviävät, sijoittaessaan epäonnekkaasti tai pörssiromahduksissa ja sitten hirttäytyvät menettäessään kaiken. Nettipelaaminen on nappikauppaa pörssipelaamisen rinnalla. Eikö siis pörssipelaamiseen pitäisi kiireesti alkaa kaavailla rajoituksia?

Sen sijaan Lotossa, johon suomalaisia houkutellaan jättipotti -mainoksin joka viikko upottamaan pennosensa ei ole taidolla mitään merkitystä. Siinä voi voittaa vain tuurilla. Häviäjiä on paljon ja he maksavat kaiken.

Entäpä kauppojen peliautomaatit? Jos oikeasti Valtio olisi huolissaan uhkapelien takia vaikeuksiin joutuneista, niin se kieltäisi ensimmäiseksi kauppojen peliautomaatit. Siinä ei voita edes tuurilla kuin korkeintaan mitättömiä summia, jotka vain houkuttelevat pelaajat takomaan voittonsa takaisin koneen kyltymättömään kitaan ja sen jälkeen kaivamaan lisää kuvetta. ”Yksikätinen rosvo” on maineensa veroinen. Vähän kerrallaan se putsaa mm. monien eläkeläisten sukanvarret.