Tämä juttu tulee vähän myöhässä. Viikolla 45, Marraskuun 10. perjantaina, olimme suunnitelleet, että poikani perheineen tulisi kaupungista viettämään meille viikonloppua vaimoni kyydissä.

Asia ei kuitenkaan mennyt kuin Strömsössä. Illan korvalla vaimoni soitti hädissään minulle, että Nissan oli yhtäkkiä tehnyt tenän, sammunut keskelle sivukatua, eikä lähtenyt enää käyntiin millään. Ystävällisen ohikulkijan avustuksella vaimoni oli saanut siirrettyä auton tien sivuun. Kiitos ohikulkijalle, joka ei kulkenut ohi!

Vaimoni jäi odottamaan Nissaniin, kun heitin Volvon perään muutamia tarvikkeita ja lähdin ajamaan tapahtumapaikalle.

Saapuessani paikalle oli jo pimeää. Nissanin startti pyöri, valot toimivat, bensaa oli tankissa  ja kaikki näytti normaalilta, mutta ei vain käynnistynyt. Lisäsin tankkiin  jäänestoainetta, mutta enpä sille juuri muuta ymmärtänyt, varsinkaan taskulampun valossa.

Ei sitä  oikein voinut yöksi kadullekaan jättää, jossa päiväsaikaan oli parkkimaksu, joten päätin hinata sen kotiin. Kävimme ensin hakemassa poikani perheen Volvon kyytiin ja palasimme Nissanille.

Kytkin Nissanin hinausköydellä Volvoon. Tehtiin työn jako vaimoni kanssa. Hän vetää hiljaa Volvolla ja minä istun Nissanin ratissa ja yritin pitää hinausköyden kireällä. Nissanin jarrua oli yllättävän jäykkä polkea, kun moottori ei ollut käynnissä.

Jännittävä kokemus

Kummallekin. Vaimoni ei ollut hinannut kuunaan, minä olen, mutta en säkkipimeällä. Matkaa oli n. 40 kilometriä, josta valaistua tietä noin 30km, loput 10km pimeää.

Meni kivasti siihen saakka kunnes Nissanin akku tyhjeni, jolloin tuuletus ja perävalot sammuivat!  Ettei kiesi ihan pimeänä raatona Volvon perässä raahautuisi, niin valaisin led -lampulla takaikkunaa, jotta tulisin huomatuksi.

Ulkona oli nollakeli ja koleaa, mutta vielä koleampaa oli istua Nissanissa, kun piti vielä avata sivuikkuna, ettei hengitysilma vedä ikkunoita huuraan.

Pimeällä tiellä hinausköyden kireällä pitoa vaikeutti se, että Volvon perävalot häikäisivät sillä tavoin, ettei hinausköyttä aina kunnolla nähnyt. Mutta ajoimme hiljaa tien reunassa ja pian olimme onnellisesti kotona.

Myöhemmin sain selville, ettei startatessa tule sytytyskipinää. Pyörijä ja virranjakajan kansi näyttivät kuluneilta. Ostin varaosaliikkeestä uudet, mutta harmikseni niistä ei ollut apua. Syy saattaa olla virranjakajan sisällä, jollainen vika nettitietojen mukaan on vanhemmissa Primeroissa yleistä. Uusi virranjakaja on kuitenkin liian kallis ostaa vain kokeilumielessä, eikä käytettyjäkään tunnu löytyvän mistään.

Kaipasin isoa ja lämmintä autotalliani, jossa oli öljynerotinkaivo ja nostokoukkuja katossa. Siellä olisi ollut hyvä rassata. Menetin sen avioerossa, kaiken muun lisäksi,  eikä minulla todennäköisesti koskaan tule enää olemaan minkään kokoista lämmintä tallia. Tosin, olen elämässä oppinut, ettei koskaan pitäisi sanoa ei koskaan.

Kylmää, märkää ja pimeää, joita inhoan, on tänä vuonna ollut enemmän kuin koskaan. Ei huvita kädet kohmeessa rassata, ei muutenkaan enää tämän ikäisenä. Nissan saa seisoa pihassa ja odottaa uutta kesää, kunnes on lämpimämpää ja keksisin mitä sille tekisin.

Toistaiseksi on pakko käyttää arkiajoihin 92 -mallin Volvoa, joka sekin taitaa vedellä viimeisiään. Siinä on myös harmittava sähkövika, joka esiintyy satunnaisesti. Ajon jälkeen, kun moottori on lämmennyt, moottori ei toisinaan käynnisty. Kun odottelee 1-60 minuuttia se taas käynnistyy.

Talvella Volvo näyttää toimivan normaalisti, ellei pysäköi lämpimään parkkihalliin. Kesällä auto  temppuilee vähän väliä. Vika selvästikin on yhteydessä lämpötilaan. Tietäisi vain mikä.

Viikko 46 oli melko rasittava. Tiistaina oli verikoe, keskiviikkona injektiot, torstaina lääkärin vastaanotto. Monta edestakaista ajoa Volvolla, kun vein vaimoni ensin kouluun ja sen jälkeen ajoin hoitamaan omia juttujani.

Oli pakko alkaa etsiskellä uutta kiesiä.