Ja nämä merkit seuraavat niitä, jotka uskovat: minun nimessäni he ajavat ulos riivaajia, puhuvat uusilla kielillä, nostavat käsin käärmeitä, ja jos he juovat jotakin kuolettavaa, ei se heitä vahingoita; he panevat kätensä sairasten päälle, ja ne tulevat terveiksi.” (Markus)

Syöpälääkitys ja sen seuranta on muuttanut rutiinejani siten, että en toistaiseksi voi viettää talviani etelän lämmössä. Ainakaan tänä talvena. Toisaalta, en aina oikein tiedä mitä edes haluan. Paitsi elää pitkään. Ei aina jaksaisi matkustaakaan. Ihan kivalta tuntuu viettää vaihteeksi koko talvi kotimaassa, vaikka en tykkääkään kylmyydestä, märkyydestä ja pimeydestä.

Matkalle lähtöä edeltävänä päivänä sain hormoni- ja XGeva piikit. Hormonihoito aiheuttaa minulle satunnaisesti ”kuumia aaltoja”, sellaisia muutaman minuutin kestäviä hikoilukohtauksia. XGevasta en ole vielä huomannut mitään sivuvaikutuksia. Tarkoitus oli saada samaan aikaan myös solusalpaajia, mutta se siirrettiin matkan jälkeen tapahtuvaksi riskien minimoimiseksi. Hieman pelkään sytostaatteja. Ne ovat kovia myrkkyjä ja joidenkin mielestä niistä on enemmän haittaa kuin hyötyä. Lääkäri sanoi, että minun tapauksessani niistä kuitenkin on hyötyä. Toivon niin. Ingressinä oleva oleva Raamatun lause antaa sitä: toivoa. Vaikka myrkkyä söisin!

Airbus 350

Matkustimme ensikertaa Finnairin uudella  Airbus 350:lla. Lentokone oli hieman pettymys. Kuvittelin sen paljon ”loistokkaammaksi”, mutta ihan tavis koneelta se näytti ja tuntui. Turistiluokan penkit olivat sijoitetut kolmeen riviin kolmen istuimen sarjoina, 3x3x3. Kolme penkkiä rinnakkain vaikeuttaa pariskuntien sijoittamista vierekkäin, jos kone on täysi. Ikkunapaikalta on myös hankalaa käydä vessassa, koska täytyy äheltää kahden henkilön ohi.

Finnair oli valinnut minulle yllättäen exit-paikan, joka itse valittuna maksaa  60 euroa. Muilla firmoilla, joilla olen matkustellut, exitin on saanut ilmaiseksi pyytämällä, jos on onnea matkassa. Muutaman kerran on ollut. Muuten mukava ele Finnairilta näin nobodylle, mutta en voinut ottaa paikkaa vastaan, koska vaimoni oli jostain syystä sijoitettu eri riville taakseni, eikä viereeni! Netissä vierekkäisiä paikkoja ei ollut enää vapaana missään, joten chattasin sivuston ”helpdeskiin”, joka järjesti meille vierekkäiset paikat koneen takaosasta, ikkunapaikka ja keskimmäinen. Viereeni käytäväpaikalle istuutui mies, jonka vaimo oli myös saanut käytäväpaikan keskimmäisestä rivistä, mutta kuitenkin toiselta käytävältä kuin mies!  

Miinusta Airbus 350:lle siitäkin, että näyttöruutu on niitattu kiinteästi edessä istuvan selkänojaan, eikä katselukulmaa pysty säätää, kuten voi monissa muissa konetyypeissä. Kun edessä oleva kallisti nojaansa, niin screenikin kääntyi vinoon, eikä elokuvien katselusta yläviistosta tullut oikein mitään selkä ja penkki suorana. Tosin nojan yläasento oli vähän liiankin suora, kuin puukirkon penkki, jossa on epämiellyttävää istua pitkään. Oman nojan kallistaminen takana istuvan harmiksi ja rönöttäminen selkä mutkalla parantaa katselukulmaa.

Positiivista koneessa oli se, että jalkatila tuntui tilavammalta kuin yleensä turistiluokassa.

Perheenjäsenestä eläkeläiseksi

Ensi töiksemme päivitimme oleskelulupani. Toisin kuin Suomi, joka odottaa 2 miljoonaa maahanmuuttajaa ”kotoutumaan” vuoteen 20 mennessä,  Thaimaa ei halua yhtäkään. Eikä kotouta. Se on tullut selväksi näinä vuosina, joina olen talvet kuningaskunnassa viettänyt. Toki ulkomaalaisten raha kelpaa, kunhan muistavat poistua maasta määräaikana, olivatpa turisteja tai muita ulkomaalaisia vierailijoita. Määräajan ylittämisestä ja sen seurauksista varoitetaan (ei-)maahanmuuttovirastossa selväsanaisesti.

Joka vuosi uusiessani oleskelulupaa minulle on ehdotettu eläkeläisviisumia. Suurin ero perheenjäsen- ja eläkeläisluvassa on se, että perheenjäsen voi hakea työlupaa, mutta eläkeläinen ei. Ja se, että eläkeläinen tarvitsee näytteeksi lähes tuplasti enemmän massia kuin perheenjäsen.

Tähän asti olen itsepäisesti pitänyt kiinni ”perheenjäsen” -statuksesta, koska olen naimisissa. Se on ollut periaatekysymys, vaikka en töitä kuunaan aikoisi tehdäkään Thaimaassa. Nyt, kun visiittini on niin lyhyt, että aika ei riitä perheenjäsenluvan uusimiseen, niin minulla oli kolme vaihtoehtoa:

1. Maksan extraa hakemuksen nopeutetusta käsittelystä.
2. Maksan turistileimasta passiini, jolloin nykyinen viisumini raukeaa.
3. Vaihdan statukseni perheenjäsenestä eläkeläiseksi. Jos ostan myös ”re-entryn” eli paluuluvan, niin säilytän viisumini kuten ennenkin, jos palaan Thaimaahan määräajassa..

”Perheenjäsenen luona vierailu” -luvan uusiminen on huomattavasti hankalampaa kuin eläkeläisluvan. Tarvitaan vino pino dokumentteja ja useita yhteisvalokuvia puolison kanssa. Paikallinen (ei-)maahanmuuttoviranomainen tutkii papereita kauan ja hartaasti ja jos kaikki on hänen mielestään oikein, hän lähettää ne passin kanssa Bangkokiin, jossa hakemuksen käsittely kestää kestää kuukauden. Eläkeläislupaan tarvitaan puolta vähemmän dokumentteja ja passiin saa saman tien vuoden leiman varttitunnissa.

Valitsin kolmannen vaihtoehdon re-entryineen. Viranomainenkin vaikutti tyytyväiseltä lätkäisten vuoden oleskelun ja re-entryn passiini, edes suuremmin papereitani vilkaisematta. Saivat lopulta tahtonsa läpi. Mutta mitäpä väliä, kotimaani ompi Suomi.