Hän tekee suuria, tutkimattomia tekoja, ihmeitä ilman määrää. (Job)

 

”Puukko” kylkiluiden väliin

Joskus huhtikuun puolivälissä Thaimaassa minua kohtasi kovin kuunaan kokemani fyysinen kipu. Yllättäen. Odottamatta. Kuin puukko olisi lyöty läpi kylkiluiden oikean rinnan alapuolelta. Yskäisy tai aivastaminen sattui mielettömästi. Nukkumisesta ei tullut mitään.  Asennon löytäminen oli vaikeaa. Palelin ja hikoilin vuoron perään. Pienikin käännähdys oli yhtä tuskaa. Kipulääkkeet auttoivat vain vähän.

Hieman aiemmin olin kiivennyt kattoluukusta talon parvelle, jolloin tikkaat luisuivat altani pois. Sain otteen kattopalkista, jonka varaan jäin roikkumaan, kunnes vaimoni sai nostettua tikkaat pystyyn. Ei se kova retkahdus ollut. Eikä tapahtumahetkellä mihinkään sattunut. Päättelimme kuitenkin, että, ehkä siinä sittenkin joku lihas oli revähtänyt ja alkoi vihoitella myöhemmin. Luun murtumakin tuli mieleen, koska kipu tuntui ikään kuin luissa kylkikaaressa ja tietyt kohdat luiden päällä eivät sietäneet kevyttäkään painallusta. Mutta ulospäin ei mitään erikoista näkynyt. Ei mustelmia, ei turvotusta.

Kovaa kipua kesti noin viikon, jonka jälkeen alkoi vähän hellittää. Päätin, että odotan, jospa se menee ohitse, enkä mene lääkäriin ainakaan. Vaimolle lupasin, että menen Suomessa lääkäriin, mikäli kipu ei ole asettunut siihen mennessä.

Kai sitä on käytävä lääkärissä..

Toukokuun viimeisellä viikolla tulimme Suomeen. Kesäkuussa pahin tuntui olevan ohitse. Yskiessä kipua tuntui vain lievästi. Toisinaan tuskin ollenkaan. Askartelin markunaskareitani ja nukuin jokseenkin normaalisti. Heinäkuussa kylkiluukipu alkoi tuntua vaihtelevasti voimakkaampana ja lievempänä. Vilu ja hikoilukohtauksia alkoi esiintyä tiheämmin. Kuumemittarin mukaan minulla oli pientä lämpöä, 37°-38°C:n välimaastossa. Otin särkylääkkeitä toisinaan, että saisin paremmin nukuttua. Huomasin, että ibuprofeenia sisältävä tabletti lievitti pitempään kuin parasetamoli. Yleensä puolitin tabletin, en halunnut syödä niitä tolkuttomasti. Haittapuolena oli myös se, että kuumeen laskiessa hikoilin aina vuodevaatteet litimäriksi.

Tähän ikään olen saanut olla melko terve, enkä flunssien ym. pikkujuttujen takia ole ollut se, joka  ensimmäisenä lääkäriin juoksee. Kovin montaa sairauspoissaoloa ei työurani aikanakaan kertynyt. Mutta, koska kylkiluukipu ei kiirehtinyt poistumaan ja vaimollekin lupasin, niin päätin vihdoin, että kai sitä sitten on käytävä ja tilasin ajan terveyskeskuksesta.

Lääkäri liikutteli käsiäni ja tunnusteli paikkoja, mutta mitään isompaa kipua ei sillä kertaa tuntunut. Halusin varmistua, oliko luita murtunut tms. ja pääsin tuurilla saman tien röntgenkuvaukseen. Mutta, kun kuvissakaan ei näkynyt mitään poikkeavaa, niin lääkäri päätteli, ehkä alkukertomukseni tuellakin, että minulla on lihasrevähdys.

Jatkuu huomenna…

PS. Lopetus on kun ”Outsiderin” kirjoittamasta kuunnelmasta (ainakin vanhemmat radiokuuntelijat tajunnevat jujun).