”Kaikella on määräaika, ja aikansa on joka asialla taivaan alla”, toteaa Saarnaaja luetellen esimerkkejä kuten: ”aika on syntyä ja aika kuolla..aika on heitellä kiviä ja aika kerätä kivet..aika valittaa ja aika hypellä”, vain muutama mainitakseni.

Tänään torstaina 21.7.2011 on tullut aika, jolloin minun kohdallani aamujunan puuskutus vaikenee, sokkoakseli lakkaa kiertämästä, juna pysähtyy. Tosin eipä nykyisissä vetureissa moisia akseleita ole.

Viimeinen linjajunani

Joka tapauksessa ajoin juuri hetki sitten viimeisen linjajunani 3824 Pieksämäeltä Jyväskylään, veturina niin kutsuttu ”kaalihäkki” eli venäläisvalmisteinen sähköveturi SR1 nro 3031. Olisihan se ollut kiva, jos viimeinen juna olisi sattunut olemaan vaikka Pendolino, mutta menihän tuo matka ”kaalihäkissäkin”.

Kamera tietenkin unohtui kotiin, joten kuvaa muistoksi en saanut. Oheinen joskus ottamani kuva on SR1 -veturin numeron osalta kuvamanipulaatio.

Taisi olla jotain reilut 400 lukemat, kun ”aamujunan”, ikään kuin virtuaalisen aamukamman käynnistin joskus 2009 syksyllä. Odottavan aika tuntui toisinaan pitkältä, mutta nyt lukema on viimeinenkin kolahtanut nollaan, joka merkitsee viimeistä työpäivää ja työni päättymistä.

Vaikkakin juuri ajoin viimeisen linjajunani, niin se ei vielä ollut viimeinen työrupeama, koska tänään iltapäivällä menen vielä junalla matkustajana päivystystyöhön Jämsän Kaipolaan ja tulen myöhemmin illalla pois myös matkustajana. Päivystysveturi jää Jämsään. Sitten se oli siinä ja 33 vuotinen urani rautateillä on ohi. Jään lomille ja sitä myöten eläkkeelle.

”Mitä hyötyä on työntekijällä siitä, mistä hän näkee vaivaa?” Saarnaaja kysyy ”aika on sitä ja aika on tätä” luettelon jälkeen. Työläisen elämässä vaivannäöstä on se hyöty, että koska jollakin tavalla elää pitää, niin työtä tekemällä saa suorituksestaan vastineeksi palkkaa, tuota rahaksi kutsuttua vaihtovälinettä, jota voi vaihtaa ruokaan ja muihin hyödykkeisiin, joita ihminen tarvitsee elääkseen fyysistä elämäänsä täällä maanpäällä.

Tarvitsematta esimerkiksi varastaa, jonka useimmat ihmiset luonnostaan kokevat vääräksi. Fyysisen elämän jälkeistä ikuisuuselämää ajatellen työntekijän vaivannäöstä ei tietenkään ole mitään hyötyä. Aika on syntyä ja aika on kuolla. Mitä sen jälkeen? ”Ihminen ei elä pelkästään leivästä”, tähdensi Jeesus.

Entistä ei enää ole

Ennen kuolemaa eläköityminenkin on iso elämänmuutos, varsinkin kun kun on kauan ollut naimisissa saman työnantajan kanssa. Eroaminen pitkän historian jälkeen tuntuu oudolta, mutta ei niin oudolta kuin avioero muutama vuosi aikaisemmin.

Usein olen tippa linssissä ajatellut, olisipa entinen elämäni vielä olemassa, niin tuntuisi jotenkin turvallisemmalta jäädä eläkkeellekin. Mutta ei, entistä ei enää ole.

Elämässä ei taida tosiaan mikään olla ikuista.  Kaikella on alkunsa ja loppunsa, kuten Saarnaaja antaa ymmärtää. On kuitenkin ainakin yksi poikkeus säännöstä, onneksi. Jumalalla ei ole alkua, eikä loppua.