10 vuoden passini vanhentuu ensi vuonna ja edessä on uuden hankinta. En ole varma pitäisikö minun hankkia uusi passi etukäteen ennen Thaimaan vierailulupani jatkohakemusta, jolloin menetän 10 vuoden passistani aikaa melkein vuoden, vai hyväksytäänkö hakemukseen vanhentuva passi ja voin uusia sen myöhemmin, noin kuukausi ennen vanhenemista. Hollantilaisen naapurini mukaan hyväksytään. Tässä maassa ei  kuitenkaan voi olla mistään varma. Vähän harmittaa, kun Suomen passia ei enää saa 10 vuodeksi, kuten aiemmin.

Olin yllättynyt, kun hollantilainen naapuri kertoi äskettäin uusineensa passinsa ja sai ensimmäistä kertaa 10 vuotta voimassa olevan sirupassin. Naapurin mukaan Hollannissa ei ole aiemmin saanut 10 vuoden passia, paitsi tänä vuonna, jolloin Hollanti otti sen käyttöön. Ihmettelin asiaa, koska Suomi teki joitakin vuosia sitten täysin päinvastaisen ratkaisun: alensi voimassaoloajan 5 vuoteen. Miksi? Virallinen selitys on se, että biopassien toimivuutta ei voi taata pitemmäksi aikaa (ks. usein kysyttyjä kysymyksiä).  Miksi sitten lähes kaikissa muista EU maissa samaa toimivuusongelmaa ei näytä olevan?

Suomalaiset passit huonolaatuisia?

EU:n asetuksen mukaan jäsenmaiden passeissa pitää olla biotunniste. Käytännnössä se on  mikrosiru, jolle tuntomerkit tallennetaan.  Olin jotenkin mieltänyt, että 10 vuoden passista luopuminen kuului sekin EU:n ”käyräkurkku” -direktiiveihin, kunnes kuulin naapuriltani, että useimmissa EU maissa niitä edelleen saa.

Tietoa asiasta löytyikin. EU:n 28:sta maasta vain Ruotsissa, Belgiassa, Bulgariassa, Kreikassa, Luxenburgissa, Virossa, Portugalissa, Romaniassa ja Suomessa ei myönnetä 10 vuoden passeja. Mainituissa ”korkean teknologian” maissa ilmeisesti käytetään huonompilaatuista tekniikkaa kuin muualla Euroopassa.

Suomessa, tosin, on viimeaikoina käyty keskustelua pitäisikö 10 vuoden passi ottaa uudelleen käyttöön. Kyllä ehdottomasti! Laatupassit voi teetättää vaikka Espanjassa,  jossa 70 vuotta täyttäneille myönnetään jopa ikuisesti voimassaoleva passi.