Noki

Reilu pari kuukautta sitten, vaimoni ollessa Bangkokissa, hänen entinen miehensä oli pelastanut  ilmastointikoneen jäähdyttimen tuulettimeen lentäneen kyyhkysen, jonka toisen siiven kärki oli ruhjoutunut, niin ettei lintu pystynyt lentämään.

Vaikka ex-mies ei ymmärtääkseni varsinaisesti pitänyt linnusta, niin hän ei lopettanut sitä, vaan tarjosi tilapäisesti vaimolleni, joka käyttäisi sen eläinlääkärillä, ja jos lintu jää henkiin, niin ottaisi sen hoitoonsa, kun palaamme Suomeen.

Kun vaimoni soitti minulle, niin suostuin hieman vastahakoisesti, koska ei ollut satavarmaa ottaisiko mies sitä kuitenkaan ja jos ei, niin en voisi itsekään pitää lemmikkiä, koska minulla ei ole pysyvää olinpaikkaa missään. Päätimme kuitenkin ottaa sen ja tarvittaessa antaa pois lähtiessä munkeille, kuten monet tekevät lemmikeilleen, kun eivät voi itse hoitaa.

Lintu oli samanlainen noenharmaa  kyyhkynen kuin kaupunkikyyhky, pulu, mutta pienempi kooltaan. Annoin sille nimen Noki.

Eläinlääkäri leikkasi koko siiven

Kun vaimoni palasi eläinlääkäriltä, niin vähän suututti se, että lääkäri oli, mielestäni järjettömästi, leikannut siiven aivan juurta myöten poikki! Se on sama kuin jos ihmiseltä vahingoittuisi vain sormenpäät, mutta kirurgi leikkaisi irti koko käden olkapään juuresta. Vaimokin ihmetteli, mutta lääkäri oli sanonut, että niin piti tehdä tulehdusvaaran takia.

Kumma selitys, koska leikkaushaavasta tuli nyt paljon suurempi kuin mitä se olisi ollut, jos vain siiven kärjen olisi leikannut. Eikö isommassa haavassa ole suurempi tulehdusvaara? Kärkileikkauksella lintu olisi voinut ehkä vielä  joskus lentääkin, ainakin kananlentoja. Mutta lääkäri oli päättänyt torpata sen mahdollisuuden täydellisesti, eikä jättänyt siiventynkääkään jäljelle.

Lintuhäkki

Tein Nokille n. kuutioneliömetrin kokoisen häkin ja sisälle laitoin pahvilaatikosta tehdyn kopin. Pariviikkoa lintu vain kyhjötti kopissa. Ulkopuolella se tuli  vain syömään siemeniä ja juomaan vettä astioista. Kun haava alkoi parantua, Noki piristyi huomattavasti ja alkoi liikkua paljon pahvikopin ulkopuolella.

Säälitti, kun se yritti yhdellä siivellä lentoon, mutta pyörähti vain niskoilleen. Jollakin konstilla se kuitenkin  onnistui hyppäämään n. 30 cm. korkean pahvikopin päälle. Siitä tulikin sen suosikkipaikka. Se myös kesyyntyi vähitellen, niin että päästi minut lähelle, mutta ei antanut kuitenkaan koskettaa, eikä tullut  kädestä syömään.

Myöhemmin rakensin puolen metrin korkuisesta verkosta suuremman aitauksen häkin eteen. Kun häkin oviluukun aukaisi, niin se alkoi ulkoilla aitauksessa päivittäin, välillä pitkiäkin aikoja. Myös muut linnut kiinnostuivat. Pikkuvarpuset ja toiset kyyhkyt alkoivat usein vierailla Nokin luona. Ne menivät jopa häkin sisälle siemeniä syömään.

Jotenkin Noki oppi hyppäämään aitauksen yli ja karkasi puolenkymmentä kertaa pihalle. Vain kerran se lähti seikkailemaan pois pihamaalta kauemmaksi kadulle. Sain sen aina kuitenkin helposti kiinni. Noki kyllä yritti paeta ja lehahtaa lentoon yhdellä siivellään. Mutta kuinka kovasti raukka yrittikään, niin tuloksena oli vain voltti ilmassa ja mätkähdys pahannäköisesti niskoilleen maahan.

Kun otin sen käteeni ja vein häkkiin takaisin, se ei enää suuremmin rimpuillut vastaan, eikä koskaan yrittänyt nokkia minua. Sen ei voinut antaa vapaana juosta pihassa, kissavaaran vuoksi. Yöksi se piti laittaa aina häkkiin aitauksestakin, joskin muutaman kerran unohtui sulkea häkin ovi. Onneksi kissat ei niinä kertoina napanneet sitä.

Paha koira sieppasi Nokin

Viime yönä, noin puoli yhden aikaan. Vaimoni kuuli jotain ääntä ulkoa ja hälytti minut paikalle. Olohuoneen verhon raosta vaimoni näki mustan koiran tekevän jotain lintuhäkin kanssa. Kun koira näki vaimoni heilauttavan verhoa, se pakeni ennen kuin ehdin ovesta ulos. Kuulin vain metallisen helähdyksen ja näin koiran juoksevan karkuun jo talon muurin ulkopuolella.

Muurin päällä kiertää omatekemäni aita. Muurissa on kaksi porttia, pääportti ja pikkuportti. Molemmat portit olivat lukittuja. Pikkuportti ei ole käytössä, eikä sitä avata koskaan. On periaatteessa kolme vaihtoehtoa miten koira on voinut päästä muurin sisäpuolelle.

  1. Hyppäämällä  muurin yli ja takaisin naapurin puolelta, kohdasta, josta muurin päältä puuttuu vielä hieman aitaa. Tämä vaihtoehto on toisaalta ehkä pois laskuista, koska puuttuva osa on talon takana. Jos koira olisi tullut ja mennyt sieltä, emme olisi nähneet sitä, enkä myöskään kuullut metallisen portin helähdystä muistuttavaa ääntä.
  2. Hyppäämällä pääportin yli. Portti on 145cm korkea, jonka yläosassa on pystyssä teräviä metallisia nuolenkärkiä. Periaatteessa koira pystyisi hyppäämään sen yli suoraan tai älykkäästi niin, että tassut ottaisivat tukea nuolien välistä. Nuolet ovat melko matalia.
  3. Työntymällä pikkuportin pystytankojen läpi. Tankojen väli on isompi kuin pääportissa, jolloin laiha koira pystyy työntymään siitä läpi. Pikkuportin yli ei pysty hyppäämään, koska sen yläpuolella oleva aitani estää sen.

Koiran paettua rikospaikalta, Nokista oli jäljellä vain kasa sulkia aitauksessa. Ulkoaitauksen luukku oli kiinni, mutta häkin ruokaluukku oli avattu, joten koiran on täytynyt jotenkin räpeltää luukun keppilukitus auki, se oli melko kevyt lukitus, ja sitten tunkea päänsä häkkiin ja napata Noki. Tai sitten nostaa häkin reuna ylös kuonollaan ja napata Noki sitä kautta. Melko kevytrakenteinen häkki pysyi omalla painollaan maassa. En asentanut tukevammin, koska uskoin, ettei sinne mikään isompi elukka mene.

Aamulla oli sulkakasakin hävinnyt! Mikä ihme  otus nekin oli vienyt? Käärme? Vai koirako käynyt syömässä myöhemmin nekin? Koiran on täytynyt olla hullun nälkäinen. Joidenkin mielestä Nokin tappaja on ollut pikemminkin käärme, koska pisaraakaan verta ei näkynyt missään. Jos se oli käärme, niin se pitäisi olla aika iso pystyäkseen nielemään kyyhkysen. En usko käärmeeseen, koska vaimoni näki koiran häkin kimpussa ja minäkin näin sen pakenevan.

Lihat vietiin kuistilta

Muutama päivä aiemmin vaimoni jätti tilapäisesti kauppakassin kuistin tuolille käväistessään naapurissa. Ihmettelimme, kun vain tyhjät pussit ja lihavarrastikut lojuivat kuistilla, mutta kaikki lihat siististi kadonneet! Ilmeisesti sama koira ollut asialla.

On ollut surua lapsenlapseni kuolemasta lähiaikoina, mutta surullinen olo tuli Nokistakin, vaikka se vain luontokappale, ”häviämään tarkoitettu” kuten Sanassa sanotaan. Ehdin jo siihen kiintyä, koska minähän siitä huolen pidin lähes yksinomaan. Parempi kai niin, että luonto hoitaa omansa. Siipirikkona Noki ei olisi koskaan päässyt muiden lintujen matkaan, enkä minäkään olisi sitä voinut lemmikiksi ottaa. Ja kuka siitä olisi huolehtinut poissa ollessamme.

Tässä maassa, on muuten villikoiria tuhansittain. Niitä makailee teillä ja laiskasti liikkuvat pois autojen edestä. Niitä ei kukaan tapa, vaan ihmiset ruokkivat niitä. Mekin ollaan viety niille usein ruoantähteitä. Yleensä ne ovat hyvin lauhkeita ja lähestyvät ihmistä arasti. Mutta on ymmärrettävä, että ne ovat myös villieläimiä, jotka voivat nälkäisenä metsästää elävää saalistakin, jos sellaista on tarjolla.