Monet pitää niitä rikkaruohona, mutta minä rakastan voikukkia, kuten muitakin luonnonkukkia. Voikukat ovat kauniita ja kukkiessaan ne kertovat, että kesä on vihdoin tullut. Kun kukinta on ohi ja pienet laskuvarjot alkavat pöllytä, tulen alakuloiseksi, koska se saa minut tuntemaan, että kesä on ohi, vaikka se ei ihan vielä olekaan. Joka tapauksessa pitää odottaa vuosi ennen kuin näkee voikukkia uudelleen.

Juuri nyt voikukat kukkivat ja vievät minut muistoissani taloni pihamaalle, joka kesän alussa muuttui keltaiseksi kukkakedoksi. Annoin kaikkien kukkien kukkia, kuten sanonta kuuluu. Kirjaimellisesti.

Tontti kuin lehtometsä

Voikukkien lisäksi pihamaatani koristivat, ajankohdasta riippuen: leskenlehdet, päivänkakkarat, kullerot, kissankellot, valko- ja puna-apilat, leinikit, lemmikit, metsätähdet, kanervat, kielot, valkovuokot, lupiinit..lukuisia lajeja kasvoi tontillani kuin lehtometsässä tai luonnon niityllä.

Lupiineja ei alunperin siellä ollut, mutta halusin istuttaa, koska pidin niiden kauneudesta. Toisekseen horsmien tavoin lupiinit voimakasjuurisina kuohkeuttavat maaperää. Siemenistä en saanut niitä itämään millään, vaikka itsekseen leviävätkin helposti. Vasta sitten onnistui, kun istutin pari lupiinia juurineen päivineen kukkapenkkiin. Pian ne karkasivat kukkapenkistä omille teilleen tonttini ulkopuolelle.

Myöskään valkovuokot eivät olleet alkuperäisiä, vaan toin niitä vanhempieni kotoa, joskin ne sinnekin aikoinaan istutin. Pysäytin kerran junan ja poimin muutamia ratapenkasta, jossain Kangasalan paikkeilla.

Myös kielot kukoistivat tontillani. Takametsä oli niitä valkoisenaan ja  tuoksuivat tosi hyvältä. Joskus poimin niitä vaasiin sisälle. Teeseitse- puutarhakeinun taakse nousi joka vuosi erikoinen, sinipunainen kukka, joka muistutti pillikettä.

Se nousi aina samaan paikkaan, enkä tiennyt missä muualla sitä olisi kasvanut. Monta kertaa sitä ihailin lämpimänä päivänä keinussa istuskellen. Kukkakirjasta katsoin kerran nimen, mutta en enää muista mikä se oli. Ei se tainnut kovin harvinainen olla kuitenkaan.

Nimikkopuut kukoistivat

Pihlajat, joita oli paljon tontillani ja sen ympärillä metsässä, kukkivat parhaillaan voikukkien tavoin. Voin melkein aistia nenässäni kuinka ne huumasivat hyvällä tuoksullaan pihamaani. Tosin, joidenkin nenään pihlajankukat haisevat kuselta.

Luonnonkiertokulku lienee jotenkin muuttunut, koska pihlajat nykyään kukkivat ennen aikojaan verrattuna muutamakymmenvuosi taaksepäin, jolloin niiden kukinta osui aina juhannuksen tienoille. Allekirjoitukseni, joka oli uusi nimi siihen aikaan kun sen sain, on miespuolinen vastine nimelle Rauni, joka tulee skandinaavisesta sanasta reinir-raun, joka tarkoittaa pihlajaa (Kustaa Vilkuna: Etunimet. – 2. p. – Otava, 1980). Tavallaan symbolista, koska tontillani ja sen vieressä olevassa metsässä kasvoi todella paljon pihlajia.

Rakastin myös haapoja, joiden lehdet kivasti liplattivat tuulella.

Pojasta polvi paranee…

Isäni hoiti koko ikänsä kohtuullisen kokoista plänttiä perintömetsää. Äitinsä kuoltua hän lunasti sen sisaruksiltaan. Juuri, kun metsä alkoi kukoistaa, isäni luovutti sen vieraalle, vain murto-osalla sen arvosta. Raataa omassa metsässä koko elämä vieraan hyväksi – sopii kysyä onko siinä järkeä? Mutta jokainen voi tehdä omaisuudelleen mitä haluaa.

Eipä paljon pojasta polvi parantunut. Juuri, kun pihamaani puhkesi kukkaan, siperianpihdat ponkaisivat kasvuun, koivut, pihlajat, haavat ja hongat alkoivat huminoida, omapuut ja luumut tuottaa hedelmää. Ja lainat tulivat maksetuksi, niin yhtäkkiä jouduinkin luovuttamaan työni hedelmät vieraalle alihintaan! Niin makaa kuin petaa.

Kumma, kun löydän Raamatusta aina ne katkerat tuomion sanat itselleni: ”Anastakoon koronkiskuri kaiken hänen omansa, ja riistäkööt vieraat hänen vaivannäkönsä..” Kaipa joskus kaikki unhoittuu.

Kävimme tänään poikani perheen kanssa piknikillä järven rannalla ja pelasimme mölkkyä ja heittelimme frisbeetä. Mukavia pelejä rentoutua. Vaikka ilma oli yleisesti turhan viileä, jotain 14-15 astetta, niin aurinko lämmitti sen verran, ettei mölkkyä pelatessa palellut. Oli myös hieman evästä ja kahvia mukana. Kolme tuntia vierähti kivasti. Ehkä joku toinen kerta otamme uusiksi.