Tähän asti vaimoni paperisota on sujunut isommitta ongelmitta niin Thaimaan päässä kuin Suomessakin. Pitäisi aina koputtaa puuta ennen kuin alkaa hehkuttaa jotain liikaa. Tosin, tälläkään kertaa ei sinänsä ollut ongelmia. Jatkoviisumi odotetusti myönnettiin, mutta sen pituus oli pettymys. Vain yksi vuosi, mikä tietää juoksemista ja ylimääräisiä kustannuksia turhan takia. Onneksi sentään myönsivät edes vuoden, eivätkä pakottaneet vaimoani lähtemään pois Suomesta.

Erityisesti peruste oli masentava.

Viranomaisten logiikka ontui

Kun tivasin syytä miksi niin vähän, vaikka kaikki hänen kaverinsa olivat saaneet vähintään 3 vuotta. Riippumatta iästä tai oliko heillä lapsia. Viranomainen väitti, että yksi vuosi on ”normaali käytäntö”. Kun sanoin vastaan: ”ei ole”, niin viranomainen hieman kireästi sivalsi takaisin: ”sinäkö sen tiedät paremmin kuin hän”. En varmaankaan, mutta jos olisi, niin miksi muilla ”normaali käytäntö” tuntui olevan 3 vuotta?

Jos pelkkä ”normaali käytäntö” olisi perusteena myöntää jatkolupa yhtä lyhyenä eli vuoden mittaisena kuin ensimmäinen oleskelulupa useimmissa tapauksissa on, eli vuoden, niin loogisesti kaikkien tulisi pääsääntöisesti saada jatkolupakin vain vuoden mittaisena.

Myöskin ensimmäisen oleskeluluvan hakemisen yhteydessä toinen viranomainen sanoi, että jatkoluvan saa yleensä kolmeksi vuodeksi. Olimme hämmentyneitä, koska jatkohakemusta viedessämme sama ”toinen viranomainen” sanoikin tällä kertaa, että ”se myönnetään vuodeksi”, ikään kuin asia olisi jo päätetty, vaikka hän ei ottanut hakemusta edes käsittelyyn, koska toimme sen ”liian aikaisin”.

Lyhyen jatkoluvan erityinen peruste

Totuus on se, että, jos poliisiviranomaiset myöntävät joillekin lyhyen jatkoviisumin, niin sille on erityinen peruste, miksi pitempää ei voida myöntää. Sen halusin tietää. Kun olin aikani valittanut pettymystäni, niin viranomainen kertoi: Hän epäili, ettei avioliittoni kestä vuotta kauempaa ja siksi lyhyt oleskelulupa. Jos vaimolleni olisi myönnetty pitempi lupa, niin eron tullessa viranomaisten olisi vaikeampaa saada hänet maasta pois.

Tämä siis oli viranomaisten peruste saamalleni lyhyelle oleskeluluvalle. Melkein pääsi itku, niin henkilökohtaisena iskuna asian koin. 

Pärstäkertoimeni vaikutti lupapäätökseen

Sanoin, että ”ensimmäinen vaimoni lähti 26 avioliittovuoden jälkeen, luuletteko, että toinen vaimoni ei kestä minua paria vuottakaan?” Voiko kukaan ulkopuolinen voi sanoa kuinka kauan parisuhteet kestävät, tai ovat kestämättä? Koen epäoikeudenmukaisena ja loukkaavana sen, että viranomainen on tietävinään nimenomaan minun liittoni laadun. Miksi muiden thai-finn parien avioliittojen kestävyys ei ole epäiltyjen listalla, vain minun?

Muuta selitystä ei liene kuin negatiivinen pärstäkertoimeni. Tai ennakkoluulot vaimoani kohtaan. Hän ei ollut baarilöytö Pattaylta, eikä yleensäkään baareista, vaan tavallinen tallaaja Petchaburista, joka työskenteli Bangkokissa yksityisen englantilaisen koulun vastaanottotyöntekijänä.

Sopiihan minua tietysti epäillä, koska en ole homo, enkä työtön, vaan raatanut epäsäännöllisessä työssä yli 30 vuotta veroja maksaen, eikä edes sairaspoissaoloja ole paljoa kertynyt.  Lisäksi olen ns. ”raivoraitis”, mikä vasta tosi outoa onkin suomalaisista. Naama venähtää kilpapyörän satulaksi yhdeltä, jos toiseltakin sen kuullessaan. Olen yllättävän monta kertaa kuullut kuinka epäilyttävää se on, kun olen täysraitis.

Pollassani on pakko olla vikaa, koska ei edes kalja maistu. Ei uskoisi mihin maailma on mennyt. Ei tästä vielä niin hirveän kauan ole, kun oli raittiuskasvatusta kouluissa, oli raittiusliikkeitä ja raittiuskilpakirjoituksia. Ennen juomattomuus oli ihanne. Nyt se on epäilyttävää. Fyysisesti monella tavalla vaikeasti sairas äitinikin on epäilyttävä, koska ei ole milloinkaan maistanut edes pilsneriä. 

En ole paljon kotimaatani rasittanut

Jos olisin juoppo tai työtön, tai vielä parempi molempia, niin viranomaiset rakastaisivat minua, valtio avaisi rahamassinsa apposelleen ja lupia satelisi kaikkiin tarpeisiini ilmaiseksi. Mutta raittiina ja suhteellisen terveenä työläisenä mitään ei heru, vaan kaikkien kourat ovat hamuamassa selkänahastani repimiä vähäisiä roposia taskuistani.

Suurimman osan elämästäni olen ollut nettomaksaja ja jaellut työstä saamiani lantteja muille tinkimällä omista toiveistani. Mitä kiitosta siitä olen saanut?

En voi sanoa viihtyväni märässä, kylmässä ja koleassa ja kalliissa maassa, jossa mikään ei kannata. Suomen kehuttua ”hyvinvointiyhteiskuntaa” sosiaaliturvineen en ole paljon päässyt elämässäni hyödyntämääm. Eläkkeelle jäätyäni tilanne saattaa muuttua. Näillä näkymin en kuitenkaan tule Suomea paljon rasittamaan eläkeläisenäkään, sillä tullen asumaan Thaimaassa ainakin osan vuotta.

Ei siellä myönnetä pitkiä oleskelulupia aviopuolisolle yhtään helpommin, mutta ainakin eläkkeeni pitäisi riittää elämiseen vähän paremmin. Ellei sitten hinnat minun tavanomaisella tuurillani nouse heti pilviin. Valuuttakurssi ainakin somasti romahti heti, kun aloin sitä tarvita.